Tällä reseptillä valmistuu maukas, mehevä ja näyttävä voileipäkakku kevään ja kesän juhliin. Täytevaihtoehtoina ovat kinkku ja lohi.

Tässä ohjeessa voileipäkakkuun käytettävä leipä leivotaan itse jo edellisenä päivänä. Itse tehty pinaattia sisältävä leipä on erittäin maukas voileipäkakun pohja! Leipätaikina kannattaa jättää melko löysäksi, sillä tällöin leivästä tulee mahtavan kuohkea! 

Jokainen emäntä ja isäntä tietää, että aina aikaa ei ennen tärkeitä juhlia vain tunnu löytyvän. Itse tehdyn leivän tilalta voitkin luonnollisesti käyttää kaupan valmista vaaleaa vuokaleipää. 

Ainekset annosta

Vuokaleivät (2 kpl):
150
g
ryöpättyä- tai pakastepinaattia tai ryöpättyä nokkosta tai muita tunnettuja villiyrttejä
3 1/2
dl
vettä tai kasvismehua
35
g
hiivaa
2
tl
suolaa
1
rkl
hunajaa tai siirappia
30
g
voita, margariinia tai öljyä
Kostutus kahteen leipään:
2-3
dl
liha- tai kasvislientä (kinkkutäyte) tai kalalientä (lohitäyte)
Täyte kahteen leipään:
400
g
turkkilaista jogurttia
200
g
tuorejuustoa
200
g
pehmeää raejuustoa
2
rkl
sitruunamehua
1
tl
mustapippuria
400
g
kinkkuleikettä
2
pientä eriväristä paprikaa
2
herkkukurkkua
1
rucolaruukku
1
basilikaruukku (kinkkutäytteeseen) / tilliä (lohitäytteeseen)
Kuorrutus kahteen leipään:
400
g
tuorejuustoa
250
g
smetanaa
3
eriväristä paprikaa
100
g
kinkkua / savulohta
rucolan ja basilikan / tillin lehtiä

Ohje

Leivät:

  1. Sekoita pinaatti nesteeseen. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola ja hunaja.

  2. Lisää jauhot ja leseet ja alusta taikina. Lisää alustuksen loppuvaiheessa pehmeä rasva. Taikina kannattaa jättää melko löysäksi, sillä tällöin leivästä tulee erityisen kuohkea.

  3. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa.

  4. Kaada taikina kahteen pitkään uuninketävään vuokaan. Anna leipien kohota vielä n. 15 minuuttia ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min.

  5. Anna leipien jäähtyä seuraavaan päivään.

Täyte ja kostutus:

  1. Sekoita jogurtti, tuorejuusto ja raejuusto. Mausta sitruunamehulla ja mustapippurilla.

  2. Leikkaa kinkkuleike pieniksi kuutioiksi tai savulohi pieniksi palasiksi. Kuutioi myös paprikat ja herkkukurkut. Silppua rucola ja basilika / tilli hienoksi.

  3. Lisää kaikki aineet jogurtti-juustoseokseen.

  4. Leikkaa molemmat leivät vaakasuuntaan neljään osaan.

  5. Aseta alin leipäviipale tarjoiluastialle ja kostuta se liha- tai kasvisliemellä. Levitä päälle paksu kerros täytettä.

  6. Täytä loput kerrokset samalla tavalla.

  7. Kääri voileipäkakku voipaperiin tiiviiksi paketiksi ja nosta tekeytymään jääkaappiin yön yli. 

  8. Sekoita kuorrutusta varten tuorejuustoa ja smetana. Levitä seos kakun pinnalle ja reunoille.

  9. Koristele voileipäkakku kauniisti raidoittain paprikoilla, kinkulla ja yrttisilpulla. 

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras, kuva: Satu Nyström/A-lehdet

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.