Ainekset Kahdelle annosta

Uunissa paahdetut tomaatit:
1
rasia
kirsikkatomaatteja (250 g)
1
tl
kuivattua timjamia
1
tl
sokeria
2
rkl
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
Valkopapukastike:
1
tlk
säilöttyjä, kypsiä valkopapuja (400 g)
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
1
sitruuna
1
dl
vettä
suolaa
mustapippuria
Lisäksi:
(lehtipersiljaa koristeluun)

Ohje

  1. Halkaise tomaatit ja pyörittele kulhossa öljyn ja mausteiden kanssa. Levitä tomaatit uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda niitä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarkkaile, etteivät tomaatit pala.

  2. Valmista kastike. Huuhtele ja valuta pavut siivilässä. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota valkosipulia miedolla lämmöllä.

  3. Lisää valkopavut ja vesi. Anna papujen kiehua kymmenisen minuuttia ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella.

  4. Raasta sitruunasta kuoren uloin osa sekä purista mehu ja lisää kastikkeen joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

  5. Keitä pasta suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.

  6. Valuta pasta ja sekoita kastike pastan sekaan. Viimeistele annos paahdetuilla tomaateilla sekä halutessasi lehtipersiljalla.

Resepti:
Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.