Tässä uunifetapasta-resepti on mukailtuna resepti kahdella eri tomaatilla.

Ohjeeseen on käytetty kirsikkatomaattien lisäksi makua antamaan aurinkokuivattuja tomaatteja ja öljynä on käytetty osittain aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.

Tuore basilika ja rouhittu parmesaanijuusto kruunaavat tämän trendipastan.

Ainekset 2-3:lle annosta

Uunifeta kahdella eri tomaatilla:
1
dl
oliiviöljyä ja aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
200
g
aitoa fetajuustoa (ei salaattijuustoa)
1
punainen chilipalko, mieto 10 cm
200
g
kirsikkatomaatteja
100
g
aurinkokuivattuja tomaatteja
½
dl
tuoretta timjamia
½-1
tl
rouhittua mustapippuria
Pasta:
vettä
1
tl
suolaa
Lisäksi:
n. 2
rkl
parmesaanijuustoa
tuoretta basilikaa

Ohje

  1. Voitele uunivuoka öljyllä. Murusta fetajuusto paloiksi siihen. Hienonna fetan päälle mietoa chilipaprikaa, josta olet poistanut siemenet ja puolita päälle kirsikkatomaatit. Lisää vielä aurinkokuivattuja tomaatteja viipaleina sekä timjamia ja rouhaise päälle mustapippuria. Valuta päälle oliiviöljyä, voit käyttää tähän osaksi aurinkokuivattujen tomaattien tölkissä olevaa öljyä.

  2. Laita feta-tomaattivuoka 200 asteisen uunin keskitasolle 15 minuutiksi.

  3. Laita pastaa varten vesi kiehumaan kattilaan. Mittaa pasta kiehuvaan veteen, mausta vesi suolalla ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan "al dente", noin 8 minuuttia.

  4. Vaihda uunin lämpö grilli- tai kiertoilmagrillivastukselle ja nosta uunivuokaa uunissa ylemmälle tasolle. Jatka uunifetaseoksen paistamista noin 10 minuuttia, kunnes ainesten pinta saa paahtunutta väriä.

  5. Valuta vesi pois rigatoneista ja sekoita pasta uunipastan joukkoon vuokaan. Jaa pasta 2–3:lle syvälle isolle lautaselle. Raasta tai leikkaa annosten päälle parmesaanijuustoa ja silppua päälle tuoretta basilikaa.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.