Tee kunnon annos salaattia esim. uuden vuoden illanistujaisiin.

Tämän salaatin voit myös tehdä hyvissä ajoin ennen vieraiden tuloa, sen maku vain paranee maustuessaan jääkaapissa vähintään tunnin ennen tarjoilua.

Pasta tuo ruokaisuutta salaattiin, varsinkin jos käytät tummaa tai täysjyväistä, runsaskuituista pastaa.

Ainekset noin 6:lle annosta

200
g
savupalvikinkkua
½
kurkku
200
g
pakastemaissia
100
g
purjosipulia (½ pieni)
100
g
raejuustoa
1
omena
1
punainen paprika
Kastike:
1
dl
rypsi- tai camelinaöljyä
½
dl
viinietikkaa
2
rkl
sokeria
1
tl
viherpippuria
½-1
tl
yrttisuolaa

Ohje

  1. Keitä pasta ohjeen mukaan, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta lävikössä.
  2. Kiehauta pakastemaissi ja jäähdytä ennen salaattiin lisäämistä.
  3. Kuutioi tai suikaloi muut ainekset ja sekoita ne kulhossa pastan kanssa. 
  4. Valmista salaatinkastike ja tarkista sen maku mieleiseksi. Sekoita kastike salaatin sekaan ja anna makujen vetäytyä jääkaapissa mielellään vähintään tunnin.

VINKKI: Saat vaihtelua lisäämällä nuorille ja lapsille kinkun sijaan/lisäksi nakkeja tai lihapullia pilkottuna.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.