Tipukakku on hauska väripilkku pääsiäispöydässä tai vaikka lastenkutsuilla. Valmista tämä hyydytetty kakku muoviseen tai lasiseen leivonta- tai salaattikulhoon tai esimerkiksi muoviseen lävikköön.

Ainekset annosta

Pohja:
4
kananmunaa
dl
sokeria
2
tl
leivinjauhetta
Täyte:
10
liivatelehteä
vettä
5
dl
vispikermaa tai kuohukermaa
200
g
maitorahkaa
5
dl
mangososetta
2
tl
vaniljasokeria
dl
sokeria
¾
dl
vettä
Kostutus:
2
dl
hedelmämehua
Kuorrutus:
500
g
keltaista marsipaania tai sokerimassaa
tomusokeria
oranssia ja mustaa elintarvikeväriä
muutama koristerae

Ohje

  1. Valmista taikina.
  2. Riko munat kulhoon ja mittaa joukkoon sokeri.
  3. Vaahdota valkoiseksi vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  4. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa uunin keskiritilätasolla noin 7 minuuttia.
  5. Kumoa torttulevy leivinpaperille ja anna jäähtyä.
  6. Vuoraa sen kokoinen kulho kahdella reilulla tuorekelmun palalla, että osa torttulevystä tulee vuoan yli, kun painat torttulevyn kelmutetun vuoan pohjalle.
  7. Kostuta pohja hedelmämehulla ja leikkaa ylimääräiset reunat pois.
  8. Valmista täyte.
  9. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  10.  Vaahdota kerma ja vatkaa joukkoon maitorahka ja mangosose.
  11.  Mausta seos vaniljasokerilla ja sokerilla. Tarkista maku.
  12.  Kuumenna vesi kattilassa, vedenkeittimessä tai mikroaaltouunissa ja lisää joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet ja sekoita lusikalla tasaiseksi.
  13.  Valuta liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
  14.  Kaada täyte kulhoon kostutetun pohjan päälle ja laita kelmu kevyesti suojaksi. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  15.  Kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista kelmut päältä.
  16.  Ota nokare marsipaania tai sokerimassaa nokkaa ja silmiä varten sivuun.
  17.  Kaulitse keltainen marsipaani tai sokerimassa ohueksi levyksi tomusokeria apuna käyttäen ja nosta levy kakun päälle. Leikkaa ylimääräiset reunat ja työnnä veitsellä reunat piiloon kakun alle.
  18.  Värjää nokare marsipaania tai sokerimassaa oranssilla elintarvikevärillä ja muotoile nokaksi.
  19.  Värjää nokare marsipaania tai sokerimassaa mustalla elintarvikevärillä ja kaulitse kaksi soikeaa silmää tai muotoile veitsellä.
  20.  Laita kakun päälle silmät ja nokka. Silmiin voit laittaa ilmettä muutamalla koristerakeella.
  21.  Tarjoa!
Resepti:
Hellapoliisi

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.