Ainekset 40 kpl annosta

Sushiriisi-ohra:
1,1
l
vettä
3
rkl
väkiviinaetikkaa
1
rkl
sokeria
tl
suolaa
Rulliin:
5
norileväarkkia
2
avokadoa
½
sitruunan mehu
2
suippopaprikaa, keltaista ja punaista
50
g
piparjuuri- tai wasabitahnaa (1 tuubi)
Tarjoiluun:
soijakastiketta, piparjuuri- tai wasabitahnaa

Ohje

Huuhtele suurimot ja riisit lävikössä kylmän veden alla ja laita ne kattilaan. Lisää kylmä vesi. Kuumenna kiehuvaksi, anna kiehua hiljalleen 30 min.

Sekoita etikka, sokeri ja suola lasissa, kunnes sokeri ja suola ovat täysin liuenneet. Hetken lämmitys mikrossa auttaa sulamista, älä kuitenkaan anna kiehahtaa. Nosta suurimokattila levyltä ja anna vetäytyä hetki. Kaada suurimot ja riisit laakeaan kulhoon ja kaada etikkaseos kädenlämpöisten suurimoiden joukkoon sekoittaen samalla. Peitä suurimot ja anna jäähtyä kädenlämpöisiksi.

Suikaloi avokadot, sivele ne sitruunamehulla tummumisen estämiseksi. Suikaloi paprikat pitkiksi ohuiksi suikaleiksi.

Laita merilevälevy (nori) alustalle kiiltävä puoli alaspäin. Bambumatto on kätevä makien rullaamisessa, mutta näppärä pärjää käsinkin. Levitä päälle vajaan 1 cm:n kerros riisi-ohraa kostutetuin käsin. Painele muutamia senttejä laidasta keskelle päin pitkä vako ja levitä siihen ohut kerros piparjuuritahnaa ja sen päälle avokado- ja erivärisiä paprikasuikaleita. Pyöritä levy tiukalle rullalle.

Laita valmiit rullat jääkaappiin vetäytymään. Leikkaa valmiit rullat ennen tarjoilua 2 cm:n viipaleiksi terävällä veitsellä, jota välillä kostutat kylmässä vedessä. Sushit säilyvät jääkaapissa 2-3 vrk. Voit pakastaa osan, jos kaikkia ei tule syötyä. 

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.