Joululeivonnan SM-voittajat 2022 eli Someleipurit 2023 ovat tarjoilleet meille inspiroivia reseptejä jo vuoden ajan. Aivan pian Pihla Sallinen (@metsavadelma) luovuttaakin kruununsa seuraaville SM-voittajille eli Someleipureille 2024, mutta ennen sitä haastoimme hänet vielä viimeisen kerran leipomaan Myllyn Paras -tuotteista näyttäviä ja helppoja herkkuja jouluun.
Pihla valitsi tuotteekseen vegaanisen Myllyn Paras Piparitaikinan ja loihti syötävän suloisia juustokakkukuppeja piparipohjalla. Perinteisten piparien ja torttujen lisäksi Pihlan omaan jouluun onkin jo monena vuonna kuulunut juustokakku jouluisilla mauilla.
Sulata piparitaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja kaulitse sulanut taikina ohueksi levyksi (3 mm). Leikkaa isolla kukkapiparimuotilla (halkaisija 10 cm) piparit.
Voitele ylösalaisin olevan muffinipellin kupit kuperalta puolelta. Asettele piparit muffinipellin kuperan puolen päälle ja paista 200 °C asteisen uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Ole tarkkana paiston kanssa, sillä piparit kypsyvät vielä hieman pellin päällä uunista ottamisen jälkeen.
Jäähdytä hetki ja irrota sen jälkeen vuoasta hitaalla, pyöräyttävällä liikkeellä.
Täyte
Vaahdota kuohukerma ja vaniljatuorejuusto. Vatkaa joukkoon sulatettu ja jäähtynyt maitosuklaa.
Lisää appelsiinin mehu ja kuoriraaste. Sekoita tasaiseksi.
Annostele täyte piparikuppeihin ja hyydytä jääkaapissa 4 tuntia.
Koristelu
Vaahdota kuohukerma ja mausta sokerilla.
Halkaise vadelmat puoliksi. Pursota pyöreäpäisellä tyllalla kermavaahdosta ruusuke ja asettele puolikas vadelma sitä vasten. Toista, kunnes saat aikaan kauniin kehän leivoksen päälle.
Kommentteja ja keskustelua