Tällä tuhdilla ruokalajilla on – kuten rakkaalla lapsella – monta nimeä. Yleisesti ottaen se tunnetaan ”pizza rusticana”, vaikkei se varsinaisesti mikään pizza olekaan. Makkaralla ja juustolla täytetty piiras kuuluu italialaiseen pääsiäispöytään, ja erilaisia versioita on maa pullollaan pohjoisesta eteläisimpään saappaankärkeen. Oheinen resepti on – uskokaa tai älkää – lite-versio. Alkuperäiseen ujuttavat täytteitä jopa triplasti enemmän.

Ainekset 8 annosta

120
g
prosciuttoa
120
g
keittokinkkua
120
g
pepperonia
120
g
salamia
200
g
provolonea tai edamia
2
palloa mozzarellaa
250
g
ricottaa
100
g
parmesaania tai pecorinoa raastettuna
6
isoa kananmunaa vatkattuna
1
tl
mustapippuria
1
iso kananmuna voiteluun

Ohje

  1. Sulata taikinalevyt huoneenlämmössä (noin 15 minuuttia) ja kaulitse levyistä kolme yhteen pohjaa varten. Kaulitse jäljelle jääneet kaksi levyä kantta varten.
  2. Sekoita kaikki täytteen ainekset huolellisesti yhteen.
  3. Aseta pohjataikina vuokaan ja kaada päälle täyte. Tasoita ja laita päälle päällystaikina. Taittele kiinni reunoista. Painele kannen päälle reikiä haarukalla.
  4. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Voitele kananmunalla ja kypsennä vielä noin 20 minuuttia, kunnes piiraan pinta on kauniisti ruskistunut
Resepti:
Mikko Takala, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.