Ainekset noin 8 annosta

Pohja:
Pinta:
30
g
huoneenlämpöistä voita
1
dl
fariinisokeria
1
rkl
kanelia
Täyte:
¾
dl
sokeria
rkl
perunajauhoja
1
l
mustikoita
Tarjoiluun:
vaniljakastiketta

Ohje

  1. Ota pakastetaikinat sulamaan huoneenlämpöön.

  2. Kauli pinnalle tuleva taikina 0,5 cm paksuksi, 17 cm leveäksi levyksi. Yhdistä voi, fariinisokeri ja kaneli ja levitä seos taikinalevyn päälle. Kääri rullalle. Nosta rulla pakastimeen kohmettumaan noin puoleksi tunniksi. Leikkaa sitten 8 mm paksuiksi viipaleiksi.

  3. Aseta viipaleet leivinpaperin päälle vieri viereen. Laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli päältä niin, että viipaleet litistyvät ja tarttuvat toisiinsa. Jatka kaulimista, kunnes levy laajenee reilusti vuoan halkaisijan kokoiseksi. Ota leivinpaperi päältä. Leikkaa levystä ympyrä. Voit käyttää apuna nurinpäin käännettyä piirakkavuokaa (halkaisija 24 cm). Jämäpalat voit paistaa pikkuleiviksi.

  4. Painele pohjataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Yhdistä sokeri ja perunajauhot ja sekoita mustikoiden joukkoon. Levitä täyte vuokaan. Kumoa päälle kanelitaikina.

  5. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut sopivasti väriä. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

Resepti:
Kinuskikissa

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.