Mansikkapiirakka on kesäinen herkku, johon voit käyttää tuoreet juuri poimitut mansikat. Tähän reseptiin sopii myös jo ne parhaat päivänsä nähneet mansikat, jotka ovat pienistä kolhuista huolimatta syötävässä kunnossa.

Myllyn Paras Filotaikinasta tehty pohja on ihanan lehtevä ja pitää mansikkapiirakan kevyenä. Paperinohuista filotaikinakerroksista kasattu pohja pysyy rapeana sekä kylmänä että lämpimänä. Filotaikina on ohuen ohutta taikinalevyä, jonka löydät kauppojen pakastealtaista. Filotaikina otetaan hyvissä ajoin sulamaan ja jokainen taikinalevy voidellaan voilla tai öljyllä. Tässä reseptissä käytin voita, mutta voit vaihtaa voin myös valitsemaasi ruokaöljyyn.

Täytteenä käytin tällä kertaa maustamatonta tuorejuustoa sekä kermaa ja kananmunia. Tämä kermainen, juustokakkua muistuttava täyte sopii erinomaisesti kesäiseen mansikkapiirakkaan. Piirakka on parhaimmillaan jäähtyneenä. Säilytä valmis piirakka jääkaapissa, mutta ota se hyvissä ajoin ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jolloin täytteen koostumus on herkullisen pehmeä.  

Ainekset noin 10 annosta

Pohja
140
g
voita
Täyte
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
½
dl
tomusokeria
1
dl
kermaa
3
kananmunaa
2
tl
vaniljasokeria
300
g
tuoreita mansikoita
Tarjoiluun
mansikoita ja kermavaahtoa

Ohje

  1. Nosta filotaikinapaketti 1-2 tuntia aikaisemmin huoneenlämpöön sulamaan. Avaa paketti ja ota siitä varovasti kuusi ohutta filotaikinalevyä. Leikkaa levyt puoliksi veitsellä tai saksilla.
  2. Sulata voi.
  3. Laita alustalle yksi pala filotaikinaa ja voitele se voisulalla. Laita päälle toinen taikinakerros ja voitele voisulalla. Lisää vielä kolmas kerros. Voitele jokainen filotaikinalevy aina voilla ennen seuraavan kerroksen lisäämistä. Laita seuraava taikinapala poikittain edellisten päälle. Laita samaan suuntaan vielä kaksi filotaikinapalaa. Laita seuraavat kolme palaa taas ristiin edellisten kanssa ja sen jälkeen vielä toiseen suuntaa ristiin seuraavat kolmen filotaikinakerrosta. Muista voidella jokainen filotaikinalevy rasvalla.
  4. Voitele piirakkavuoka (noin 26 cm) voisulalla ja nosta taikinalevyt yhdellä kertaa vuokaan. Painele taikina tiiviisti vuokaan.
  5. Valmista täyte vatkaamalla täytteen ainekset mansikoita lukuun ottamatta kulhossa keskenään. Pilko mansikat sopiviksi paloiksi.
  6. Lusikoi noin puolet täytteestä pohjan päälle. Ripottele noin puolet mansikoista täytteen joukkoon. Painele ylimääräiset taikinat reunalle ryttyyn. Lusikoi loput täytteet mansikoiden päälle ja levitä loput mansikat vielä täytteen päälle.
  7. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 35-40 minuutin ajan, tai kunnes piirakka on kypsä.
  8. Tarjoile mansikkapiirakka esimerkiksi kermavaahdon ja tuoreiden mansikoiden kanssa.

Vinkki! Voit tehdä samalla kertaa kaksi piirakkaa yhdestä filotaikinapaketista. Toinen piirakka voi olla suolainen ja toinen makea mansikkapiirakka. Voit myös tehdä ylimääräisestä filotaikinasta erilaisilla vaahdoilla täytettäviä filokuppeja hyödyntäen muffinssipeltiä.

Resepti:
Taru Vihavainen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.