Haettu sivustolta 2.5.2026 Mango kaurakeksit Mango kaurakeksit Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi. 6 arviota Anna arviosi Sulje näkymä Katsele kokkausnäkymässä Valmisteluaika 10 min Kokonaisaika 15 min kasvisruokavalio (lakto-ovo) laktoositon R
Kaurakeksit ovat monien suosikki vuodesta toiseen, resepti johon aina palataan. Kaura antaa kekseille täyteläisen maun, jota on vaikea saada millään muulla kuin aidoilla suomalaisilla kaurahiutaleilla. Tässä kekseihin on käytetty kuivattuja mangopaloja tuomaan uutta makuvivahdetta. Kokeile myös muita kuivattuja hedelmäpaloja tai marjoja: taatelia, ananasta, karpaloita, mustikoita tai perinteisiä rusinoita. Ainekset 30-40 annosta 125 g sulatettua voita tai margariinia (voi olla laktoositonta) 1½ dl sokeria 4½ dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita 1 dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja 1 dl kuivattuja pieniä mangokuutioita 1 dl kuivattuja pieniä papaijakuutioita 1 tl soodaa ½ dl (laktoositonta) kermaa Ohje Sekoita kuivat aineet sulatettuun rasvaan ohjeen järjestyksessä. Sekoita sooda kermaan ja lisää se lopuksi taikinaan. Ota taikinasta lusikalla pieniä nokareita uunipellille ja painele ne tasaisiksi. Paista 200-asteisessa uunissa 5-10 min. VINKKI: Perinteisiä kaurakeksejä saat jättämällä pienet hedelmäkuutiot pois kokonaan. Voit myös laittaa tilalle rusinoita. Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras
Kokeile myös näitä reseptejä Kuva Helpot suolaiset keksit lastenjuhliin tai vappuun Kuva Popcorn-kaurakeksit Pikkuleivät, keksit ja piparit juhliin ja arkeen: Katso kaikki reseptit
Kommentteja ja keskustelua CAPTCHA This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions. Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse. Näytä lisää kommentteja (-1)
Kommentteja ja keskustelua