Nyt herkutellaan perinteisellä kääretortulla!

Ainekset annosta

Pohja:
3
munaa
dl
sokeria
Täyte:
2
dl
kuohukermaa
1
prk
vaniljalla maustettua rahkaa (200 g)
2
rkl
sokeria
200
g
kotimaisia pakastevadelmia sulatettuna
1½-2
dl
kotimaisia mustikoita (tuoreena tai pakastettuja sulatettuna)

Ohje

  1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Kääntele joukkoon vehnäjauhot.

  2. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi leivinpaperin muotoiseksi levyksi niin, että reunoille jää noin 3-5 cm tilaa. Paista pohjaa 7-9 minuuttia, kunnes pohja on kauniin kullanvärinen. 

  3. Valmista täyte pohjan kypsyessä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan muut aineet ja sekoita. 

  4. Kaada uunista tullut pohja toiselle leivinpaperiarkille, jolle voit ripotella halutessasi vähän sokeria. Levitä täyte pohjalle niin, että noin 1/3 pohjan yläosasta jää ilman täytettä.

  5. Kääri levy varoen rullalle ja kiepauta leivinpaperin päät rullalle ja laita jääkaappiin tai muuhun kylmätilaan vetäytymään vähintään tunniksi ennen tarjoilua, jotta maut tasoittuvat.

Resepti:
Vappu Pimiä, Radio Novan Vapun valtakunta

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.