Ainekset 12 pikkuannosta alkuruokana annosta

Salaatti:
300
g
broilerisuikaleita
1
rkl
keltaista currytahnaa
2
pientä paprikaa (esim. punainen ja keltainen)
2
kevätsipulia varsineen
1
nippu vihreää parsaa (450 g)
1
ruukku auringonkukanversoja
Kastike:
1
dl
avokadoöljyä
½
dl
limettimehua
1
rkl
sokeria
1
tl
hienonnettua pippurisekoitusta
Koristeeksi:
limettiviipaleita

Ohje

  1. Kauli sulanut taikina ohueksi ja paloittele n. 12 cm kokoisiksi paloiksi. Asettele palat silikoni- tai foliomuffinivuokiin kulmat ylös. Pistele pohjat haarukalla. Paista 225-asteisen uunin keskiosassa 10 min, kunnes taikina saa kauniin värin. Anna ruiskuppien jäähtyä vuoissaan.

  2. Keitä makaronit ja kuoritut parsapalat ”al dente” pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhdo nopeasti kylmällä vedellä lävikössä. Paista broilerisuikaleet pannulla, mausta currytahnalla. Suikaloi paprikat ja sipulit. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään.

  3. Valmista kastike sekoittamalla ainekset. Kaada kastike salaatin sekaan. Jaa salaatti jäähtyneisiin ruiskuppeihin. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua. Koristele limettiviipalein.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras