Tämä herkullinen tuoreista tai pakastetuista puolukoista valmistettava kaurainen puolukkapiirakka on ihanan mehevä. 

Pohjassa on käytetty Myllyn Paras Kaurahiutaleita yhdessä Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhojen kanssa. Tavallisen kidesokerin lisäksi piirakassa on käytetty fariinisokeria, joka antaa ihanaa puolukoihin sopivaa kinuskista makua. Piirakka on kaiken lisäksi todella nopea ja helppo valmistaa.

Kokeile ja nauti!

Ainekset 10-15 annosta

Pohja
2
dl
fariinisokeria
1 ½
dl
sokeria
2
tl
leivinjauhetta
ripaus suolaa
150
g
voita
2
dl
kermaa
2
dl
maitoa
2
kananmunaa
400
g
puolukoita
1
rkl
perunajauhoja
Kauramuru
80
g
voita
½
dl
sokeria

Ohje

  1. Sekoita kuivat aineet eli vehnäjauhot, kaurahiutaleet, fariinisokeri, sokeri, leivinjauhe sekä suola keskenään kulhossa. Sulata voi ja nosta sivuun. Lämmitä kerma ja maito huoneenlämpöisiksi. Lisää kuivien aineiden joukkoon kerma ja maito sekä voi. Riko joukkoon myös kananmunat ja sekoita taikina tasaiseksi.
  2. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä tasaiseksi. Lisää taikinan päälle puolukat. Jos käytät pakastepuolukoita, niin sekoita kohmeisten marjojen joukkoon ruokalusikallinen perunajauhoja ennen marjojen levittämistä pohjataikinan päälle.
  3. Sulata voi vielä kauramurua varten ja sekoita sen joukkoon vehnäjauhot, kaurahiutaleet sekä sokeri. Ripottele murukerros puolukoiden päälle.
  4. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 30 minuutin ajan, tai kunnes piirakka on kypsä.
Resepti:
Taru Vihavainen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.