Täytekakku on helppo ja kätevä leipoa Myllyn Paras Kauramurotaikinasta, jolloin ei tarvitse tehdä munavaahdosta kakkupohjaa.

Sulata vain pakastetaikina ja tee kakkuun 3-4 pyöreää keksipohjaa taikinasta. Paista taikinasta tehdyt pohjat sellaisenaan.

Ainekset 15:lle annosta

Pohja:
Täyte:
2-4
dl
vaahtoutuvaa kermavalmistetta (1-2 tlk)
250-500
g
maitorahkaa, sitruunarahkaa tai tuorejuustoa (1-2 tlk)
Väliin:
3-4
dl
mansikka- tai hedelmäsurvosta
6
dl
viipaloituja mansikoita tai hedelmäpaloja
Kostutus:
2
dl
maitoa tai maitojuomaa
2
tl
vaniljasokeria
Koristeluun:
½-1
l
mansikoita (500 g - 1 kg) ja/tai hedelmäpaloja
1
ruukku minttua tai pienilehtistä basilikaa

Ohje

  1. Sulata taikinat ja jaa ne puoliksi, saat 4 palaa. Kauli paloista leivinpaperin päällä isot, ruokalautasen kokoiset pyöreät kakkupohjat, jokaisesta omansa. Paista kakkupohjia 200-asteisessa uunissa n. 7-10 min ja jäähdytä. 
  2. Valmista täyte vatkaamalla vaahtoutuva kermavalmiste tai vaniljakastike kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka. 
  3. Kokoa kakku tarjottimelle. Kostuta alimmaksi tuleva kakkupohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä pohjalle mansikkasurvosta, marjoja/hedelmäpaloja ja rahkaseosta. Nosta toinen levy päälle, ja tee toinen kerros samoin.
  4. Kostuta myös päällimmäiseksi tuleva levy ja levitä sen päälle loput rahkaseoksesta. Koristele viipaloiduin mansikoin tms. ja vihrein yrtein. Nosta kakku hetkeksi jääkaappiin, jotta sitä on helpompi leikata. 
  5. Mikäli pidät rapeasta keksikakusta, tarjoile kakku heti kasaamisen jälkeen. Mikäli pidät pehmeämmästä kakusta, anna kakun vetäytyä täytettynä muutamia tunteja tai yön yli jääkaapissa, koristele vasta sitten.

VINKKI: Halutessasi suklaisia cookiestyyppisiä kakkulevypohjia, lisää sulaneeseen kauramurotaikinaan n. 2 rkl vahvaa kaakaojauhetta ja 50 g rouhittua tummaa suklaata per taikinalevy.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.