Juurekset ovat melko vahvoja maultaan ja niinpä ne sopivat hyvin yhdessä vahvojen mausteiden ja sinihomejuuston kanssa lehteviin reilusti taikinaa sisältäviin leivonnaisiin.

Kun leikkaat taikinarullasta viipaleita, anna toisella kädellä rullalle tukea, jotta se pysyy pyöreässä muodossa, terävä veitsi on tärkeä tässä (alle leikkuulauta).

Leikatut kierteet voi laittaa sellaisenaan kumolleen leivinpaperille, kunhan saumakohta on suljettu hyvin vettä sauma-aineena käyttäen.

Mikäli haluat rullista vegaanisia, käytä vegaanista tuorejuustoa ja mausta se reilusti rouhitulla mustapippurilla. Ripottele pinnalle vegaanista, paistoon sopivaa juustoraastetta.

Ainekset noin 16 kpl annosta

2
porkkanaa (200 g)
2
punajuurta (400 g)
puolikas palsternakka (100 g)
1
rkl
rypsiöljyä
1
tl
suolaa
1
tl
rouhittua mustapippuria
½-1
dl
tuoretta salvia- tai oreganosilppua
175
g
sinihomejuustoa
Pinnalle:
1
dl
vahvaa juustoraastetta (esim. Mustaleima Emmental, 50 g)

Ohje

  1. Sulata taikinalevy pakkauksen ohjeen mukaan.

  2. Taikinan sulaessa raasta juurekset ja kuullota niitä pannulla n. 10 min öljyssä. Lisää mausteet ja murusta sinihomejuusto joukkoon, sekoita tasaiseksi seokseksi. Ota pannu pois liedeltä.

  3. Kauli sulanut taikinalevy isommaksi, n. 35 x 45 cm suorakaiteeksi (jauhotetulla) leivinpöydällä. Levitä kuullotettu ja maustettu lämmin täyte taikinalle. Kierrä levy tiukalle rullalle kääretortun tapaan. Nipistä pitkä sauma kiinni kostutetuin käsin ja käännä se alaspäin.

  4. Leikkaa rullasta terävällä veitsellä 3 cm paloja ja aseta ne kumolleen uuninpellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

  5. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla kauniin ruskeiksi, 20-25 min.

VINKKI: Voit valmistaa rullat myös Myllyn Paras Lehtitaikina-, Voitaikina- tai Torttutaikinalevyistä. Jaa täyte levyille ja rullaa jokainen levy lyheltä sivultaan erikseen rullalle, leikkaa rullat kahtia ja aseta kumolleen paistumaan.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.