ARJAN KAKKUVINKIT:

  • Vatkaa huoneenlämpöiset munat puhtaassa kulhossa puhtain vispilöin kuohkeaksi vaahdoksi. Aavistuksenkin rasvainen kulho estää munavaahdon onnistumisen. Teräs- tai lasikulho ovat parhaita, sillä ne ainakaan eivät ole rasvaisia pinnaltaan.
  • Voitele paistovuoka hyvin pehmeällä margariinilla tai voilla ja korppujauhota kauttaaltaan vuoan pohja ja reunat. Vuoan materiaali vaikuttaa paistotulokseen: hyvä tulos syntyy kuparisella, alumiinisella tai eloksoidulla kakkuvuoalla, keraaminen tai lasinen vuoka ovat hyviä ruoanlaittoon, mutta ei kakun paistamiseen. Silikonivuoat ovat käteviä, mutta munakakku saattaa helpolla heilahtaa ja kakku lässähtää, jos vuoka ei ole vakaa.
  • Kakun paistoaikaan vaikuttaa uunin tehokkuus sekä kakkuvuoan laakeus / korkeus. Paksu (korkea) kakku kypsyy pidempään.
  • Kakku on kätevintä irrottaa irtopohjavuoasta, tee se vasta kun kakku on hieman jäähtynyt. Muusta kuin irtopohjavuoasta kumoa kakku muutaman minuutin kuluttua uunista ottamisen jälkeen, jotta kakku ei takerru jäähtyessään kiinni vuoan reunoihin. Jos kakku ei irtoa, laita kylmällä vedellä kostutettu iso pyyhe kumollaan olevan vuoan päälle, sen jälkeen kakku kyllä tippuu ulos vuoastaan.
  • Jos tarvitset juhliin todella ison kakun, tee 4 kääretorttulevyä (1 levy = 1 annos kakkutaikinaa alla olevalla ohjeella) ja kokoa niistä iso levykakku.
  • Katso alla olevalta videolta, miten munavaahto tehdään.

Ainekset annosta

Kakkupohja:
4
munaa
dl
sokeria
½
dl
perunajauhoja
1
tl
leivinjauhetta
Leivitykseen:
rasvaa
Kostutus:
1½-2
dl
vaaleaa mehua (esim. vedellä laimennettua sitruuna-, omena- tai raparperimehua) tai maitoa
Täyte:
200-400
g
marjasosetta
500
g
marjoja tai hedelmäpaloja
2½-5
dl
kuohukermaa tai vastaavaa (voi olla laktoositon)
250-500
g
maitorahkaa (voi olla laktoositon)
2-4
rkl
sokeria
1-2
tl
vaniljasokeria
Kakun päälle:
300-400
g
vadelmia tai muita marjoja tai hedelmäpaloja
(1½
dl
hyytelösokeria + 2 dl vettä)
TAI
kermavaahtoa tai kermarahkaa (sama kuin täytteessä, tee enempi)
Reunoille:
dl
kuohukermaa tai kermarahkaa (sama kuin täytteessä, tee enempi)

Ohje

KAKKUPOHJA:

  1. Ota raaka-aineet huoneenlämpöön muutama tunti ennen kakkupohjan valmistusta, koska munat vatkautuvat parhaiten huoneenlämpöisinä. Voitele tasapohjainen kakkuvuoka (halkaisija 24-26 cm) ja leivitä pinta Myllyn Paras Korppujauhoilla.

  2. Vatkaa puhtaassa kulhossa sokeri ja munat kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe, perunajauhot ja vehnäjauhot hyvin keskenään ja siivilöi ne varovasti sekoittaen sokerimunaseokseen. Älä vatkaa.

  3. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin alatasolla n. 20-30 min. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

KAKKU:

  1. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan pitkäteräisellä sahalaitaisella veitsellä. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Tee kermarahkaa niin paljon, että se riittää kakun reunoille ja tarvittaessa myös päälle, mikäli et käytä hyytelöä. 

  2. Peitä tarjoiluvati leivinpaperilla ja nosta kakun pohjaosa sen päälle.

  3. Kostuta lusikalla tai siveltimellä. Levitä kakkulevyn päälle marjasosetta sekä marjoja tai hedelmäpaloja ja sen päälle kermarahkaa. Nosta seuraava kakkulevy päälle. Paina kämmenellä kevyesti. Kostuta ja täytä kuten edellä. Nosta päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös sitä vähän. Paina kevyesti kämmenellä tai esim. työlaudalla, jotta pinnasta tulee tasainen. Voit tehdä kakun tähän asti valmiiksi jo edellisenä päivänä.

  4. Kakku saa mielellään mehevöityä kylmässä ainakin muutaman tunnin ennen tarjoilua.

  5. Jos haluat, tee pinnalle marjahyytelö: Valmista hyytelösokerikuorrutus kuumentamalla vesi kiehumispisteeseen ja sekoittamalla joukkoon hyytelösokeri. Jatka sekoittamista kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä pari minuuttia.

  6. Asettele jäiset vadelmat kakun pinnalle. Lusikoi hyytelösokerilientä vähän kerrallaan marjojen päälle. Jos lusikoit liian nopeasti, hyytelöliemi ei ehdi hyytyä. Jatka lusikoimista kunnes kaikki marjat ovat hyytelön peittämiä. Jos hyytelö hyytyy kattilassa ennen kuin ehdit lusikoida kaiken, kuumenna sitä hetki uudelleen. Tai laita kakun pinnalle kermavaahtoa tai kermarahkaa sekä marjoja tai hedelmäviipaleita.

  7. Pursota kermavaahto kakun reunoille sekä pinnan ja reunan yhtymäkohtaan. Revi tai leikkaa leivinpaperireunus pois. Säilytä kakkua kylmässä tarjoiluun saakka. Koristele kakku haluamillasi vihreillä lehdillä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Katso videovinkit

Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi.

13 arviota

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.