Haettu sivustolta 8.12.2023 Joulupöydän lohivannikkeet Joulupöydän lohivannikkeet Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi. 1 arviota Anna arviosi Sulje näkymä Katsele kokkausnäkymässä ei valkoista sokeria hiivattomat leivonnaiset R
Ainekset 4-8 annosta Ainekset Pohja Myllyn Paras Voitaikinalevyjä Kananmunaa Täyte 150 g Lämminsavulohta 100 g Yrttituorejuustoa 120 g Smetanaa ½ Punasipulia Tilliä Sitruunamehua Suolaa Pippuria Kuivattua timjamia Koristelu Tilliä Mätiä Ohje Pohja Sulata voitaikinalevyjä hetken aikaa, kunnes ne ovat leikattavia Ota pyöreällä muotilla kustakin levystä kaksi palaan. Tee puolista ympyröistä renkaita Levitä ympyrät uunipellille ja voitele kananmunalla Viiltele keskiosaan viiltoja Aseta renkaat ympyröiden päälle ja voitele myös sen pinta munalla. Vältä kananmunan joutumista taikinan reunoille Paista 220 asteessa noin 18 minuuttia, kunnes taikina on rapea Leikkaa terävällä veitsellä lämpimien leivosten keskiosa pois, jolloin täytteelle jää tilaa, jos keskiosa on kohonnut liikaa Täyte Vaahdota smetana ja lisää tuorejuusto Paloittele joukkoon lohi ja hienonnettu punasipuli Mausta oman maun mukaan ja sekoita tasaiseksi massaksi Pursota täyte taikinakuppeihin Koristele Koristele tillillä ja mädillä Resepti: Myllyn Paras Joululeivonnan SM-kisafinalisti 2022 Jenna Siikala
Kokeile myös näitä reseptejä Kuva Sloppy Joe -piiras Kuva Helppo kikherne-fetapiiras Kuva Lyonin lammaspiirakat Muut suolaiset leivonnaiset: Katso kaikki reseptit
Kommentteja ja keskustelua CAPTCHA This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions. Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse. Näytä lisää kommentteja (-1)
Kommentteja ja keskustelua