Pellillinen piirakkaa on kätevää tarjottavaa viikonloppuun tai juhliin. Piirakka toimii myös kahvipöydän suolaisena tarjottavana tai ruokaisana iltapalana.

Feta-päärynäpiirakka valmistuu kätevästi isolle Myllyn Paras Voitaikinalevylle, joka riittää isoksi koko uunipellin kokoiseksi piirakaksi. Päärynät antavat piirakalle pientä makeutta, feta taasen tuo suolaisuutta, chili tuo pientä potkua ja pähkinät luovat suutuntumaa piirakalle.

Ainekset 1 iso uunipellillinen, noin 12 isoa palaa annosta

Täyte:
600
g
päärynöitä
2
rkl
sitruunanmehua
4
kpl
kesäsipulin varsia
1
chilipalko
100
g
cashewpähkinöitä
400
g
fetajuustoa
3
dl
ranskankermaa
2
pientä munaa
1
tl
rouhittua puna- tai mustapippuria
2
tl
kuivattua timjamia (tai 2 rkl tuoretta)

Ohje

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja lohko sillä aikaa päärynät, sivele ne sitruunamehulla tummumisen estämiseksi. Viipaloi sipulit ja chili.

  2. Kauli tai levitä taikina reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle sopivaksi siten, että piiraaseen jää reunat. Tee kaikkien sivujen alaosaan/taitteeseen kevyt pintaviilto (älä leikkaa koko taikinan paksuudelta), se auttaa piirakan lehtevien reunojen kohoamiseen esteettä paistettaessa.

  3. Pistele taikinapohja haarukalla. Esipaista pohja 225-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.

  4. Lado puolikypsän piirakan pohjalle ensin päärynäviipaleet, sitten sipulivarsi- ja chilisilppu sekä pähkinät. Murusta feta päälle. Sekoita ranskankerma ja munat, lisää mausteet joukkoon. Lusikoi seos täytteen päälle.

  5. Jatka paistamista uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. Voit leikata herkun valmiiksi annospaloiksi, (esim. neliöiksi) terävällä veitsellä tai saksilla. Tarjoa kuumana tai kylmänä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.