Katso video ohjeen alta, kuinka Arja Elina Laine ja Radio NRJ:n Tuija Pehkonen leipovat yhdessä näitä suklaaherkkuja!

Ainekset n. 24 kpl annosta

200
g
tummaa suklaata
200
g
voita
1
dl
saksan- tai hasselpähkinöitä
1
dl
kuivattuja kirsikoita tai mustikoita
2
dl
ruokosokeria
2
dl
tomusokeria
4
munaa
1
dl
tummaa kaakaojauhetta
½
tl
leivinjauhetta
2
tl
vaniljasokeria
Lisäksi:
suklaakastiketta, rouhittua suklaata, ranskankermaa ja appelsiininkuorta tai appelsiinijäätelöä (tiikeri)

Ohje

  1. Sulata suklaapalat kuumaan voihin mikroaaltouunissa tai varovasti liedellä. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja pilko kuivatut kirsikat, lisää ne ensin suklaaseokseen. Anna hieman jäähtyä.

  2. Lisää sen jälkeen sokerit ja munat. Sekoita jauhoihin kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos lopuksi taikinaan ja sekoita sen verran, että suklaataikina on tasaista, mutta varo sekoittamasta liikaa. 

  3. Levitä taikina n. 3 cm:n paksuiseksi levyksi hyvin voidellun leivinpaperin päälle matalaan vuokaan (20 x 30 cm). Paista 180-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 20 min niin, että taikina jää sisältä pehmeäksi.

  4. Anna jäähtyä, leikkaa levystä 5 x 5 cm:n kokoisia neliöitä.  Tarjoile browniesit suklaakastikkeen, rouhitun suklaan sekä appelsiinijäätelön tai appelsiininkuorella maustetun ranskankerman kanssa.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.