Banaanikakku on ihanan mehevä ja säilyy hyvänä pitkään. Kakun maku on itse asiassa parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua leipomisesta.

Ainekset suorakaiteen- tai sydämenmuotoinen tai torvellinen kakkuvuoka (n. 2 l), noin 20 annosta

2
dl
sokeria
tl
leivinjauhetta
2
tl
kanelia
1
tl
inkivääriä
2
dl
kermaa
3
munaa
2-3
dl
banaanisosetta (2-3 isohkoa banaania)
dl
juoksevaa margariinia

Ohje

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen.

  2. Banaanisose kannattaa tehdä esim. sauvasekottimella, jolloin sose on melko löysää. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin.

  3. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min. Anna kakun jäähtyä vähintään 10 min ennen kumoamista.

  4. Kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.

VINKKI! Sihtaa kakun pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua. Kakkutaikinasta voi valmistaa myös muffinseja: jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.