Oulun limppu on oikea perinneleipä. Oulun limppu-resepteissä ainesosalistat ovat aika samanlaisia kaikissa, mutta työvaiheet sekä mausteiden ja suolan määrät vaihtelevat hieman. Minä tein löytämistäni resepteistä itselleni sopivan yhdistelmän, jonka löydät tästä alta. Yksi löytämistäni resepteistä löytyi minulla olevasta 1946 vuoden keittokirjasta.
Oulun limppu on makea leipä, niin kuin moni muukin perinteinen suomalainen limppu. Limpputaikina sisältää siirappia. Limppu myös voidellaan paiston aikana pariin kertaan siirappivedellä. Makeuden lisäksi Oulun limpun tunnistaa mausteista. Taikinaan tuleva siirappi kiehautetaan pomeranssinkuoren ja fenkolin siementen kanssa, joiden maku pehmenee mukavasti tuon kiehauttamisen aikana.
Oulun limppu on leipä, joka sopii ruokapöytään niin jouluna kuin keskellä kesääkin – vaikka juhannusleipänä. Limppu on myös siitä hyvä, että sen maku oikeastaan vain paranee päivä päivältä. Oulun limppu kannattaa leipoa hyvissä ajoin ennen sen tarjoilua. Toki voi olla myös niin, että limppu katoaa pieninä paloina jo ennen tarjolle pääsyä, koska se on herkullinen leipä.
Tällä reseptillä valmistat 2 kpl leipää.
Kommentteja ja keskustelua