Piirakkataikinasta saat kätevästi pikapizzapohjan: sulata taikina ja kauli uunipellin kokoiseksi isoksi pyöreäksi pizzaksi. Laita päälle mieleiset pizzatäytteet.

Nauti pizza sellaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa. Annoksesta tulee 1 iso perhepizza, joka riittää ruokailijoiden nälän mukaan 2-4:lle henkilölle.

Ainekset 1 iso pizza, halkaisija n. 30 cm, 2-4 annosta

Pohja:
1
tlk
tomaattimurskaa (400-500 g)
1
rkl
pizzamaustetta (tai kuivattua basilikaa ja oreganoa)
2-3
valkosipulinkynttä hienonnettuna
1
tl
rouhittua mustapippuria
½-1
tl
suolaa
Täyte:
1
porkkana
100
g
fenkolia
100
g
parsakaalia (6 isohkoa nuppua)
100
g
ruusukaaleja (n. 10 kpl)
70-100
g
GoGreen kidneypapuja (1 dl), Härkistä tai Nyhtökauraa
1
dl
tummia oliiveja (n. 50 g)
100
g
minitomaatteja
50
g
mietoja pepperoneja (säilyke)
Päälle:
100
g
kasvirasvajuustoa
pizzamaustetta (tai kuivattua basilikaa ja oreganoa)
mustapippuria myllystä

Ohje

  1. Sulata taikinalevy ja kauli se isommaksi pyöreäksi pizzapohjaksi leivinpaperin päällä niin, että pohja sopii isolle uunipellille.
  2. Valuta tomaattimurskasta nestettä pois siivilässä n. 1 dl, ota talteen loppu ja mausta se hyvin. Levitä tomaattiseosta ohueksi kerrokseksi pohjataikinalle. Ota porkkanasta ja fenkolista perunakuorimaveitsellä ohuita pitkiä suikaleita tai lastuja, pilko parsakaalin kukinnot ja ruusukaalit puoliksi.
  3. Levitä kaikki nämä täytteet pizzapohjalle. Levitä päälle papuja ja oliiveja väljästi. Mikäli oliiveissa on kiviä, poista ne. Puolita minitomaatit ja aseta ne ja pepperonit kauniisti täytteiden päälle. Raasta lopuksi juustoa pizzan päälle.
  4. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla n. 20 min kauniin väriseksi. Nauti kuumana. Jokainen ruokailija voi halutessaan ripotella pizzan päälle pizzamaustetta ja rouhia mustapippuria myllystä.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.