• Kesäkurpitsoja tai muita vihanneksia täyttämällä saat vaihtelua kasvisruokaan.
  • Kasviksiksi sopivat kesäkurpitsojen lisäksi tomaatit ja paprikat.
  • Täytettyjen kasvisten teko vaatii hieman vaivaa, mutta sopii täten hyvin viikonloppuruoaksi. 
  • Kasvisten koko vaikuttaa siihen, paljonko annoksesta syntyy.

Ainekset 8-10 kpl puolikkaita annosta

4
kesäkurpitsaa
Täyte:
4
dl
vettä
1
rkl
kasvisfondia
1
sipuli varsineen
1
l
kantarelleja tai muita sieniä
1
dl
ranskankermaa
1
dl
tuoretta kirvelisilppua tai rosmariinia
1
tl
suolaa
tl
valkopippuria
Pinnalle:
juustoraastetta

Ohje

  1. Kiehauta vesi kattilassa, lisää kasvisfondi ja suurimot. Anna kypsyä 20 min. Paista sipulit ja sienet pannulla niin, että neste haihtuu pois. Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista mieleinen maku.

  2. Käytä täytteen kuorina kesäkurpitsoja. Täytettä riittää noin 4-5 kesäkurpitsaan (koosta riippuen). Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin halki ja koverra ne ruokalusikalla. Voit lisätä koverrettua sisusta hieman täyteseoksen joukkoon tai syödä koverretun kurpitsaosuuden salaatin joukossa.

  3. Täytä kesäkurpitsat ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225-asteisen uunin keski- tai ylätasolla 15-20 min.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.