Ainekset n. 15 annosta

100
g
rouhittua tummaa suklaata
2
rkl
tummaa kaakaojauhetta
Koristeluun:
3
dl
tomusokeria, tavallinen ja/tai mansikanmakuinen
2
rkl
sitruunamehua tai 1 munanvalkuainen
pieniä nonparelleja
Lisäksi:
n.20
kpl
uuninkestäviä pitkiä puisia cocktail- tai grillitikkuja tikkaritikuiksi

Ohje

  1. Ota taikina sulamaan. Sekoita sulaneen taikinan joukkoon rouhittu suklaa ja kaakaojauhe. Tämä onnistuu helpoiten käsin puristelemalla. Pyörittele taikinasta lihapullan kokoisia palloja. Paina puinen tikku keskelle taikinapalloa ja paina pallo sen jälkeen litteäksi. Paista tikkuineen uunin keskitasolla n. 200 asteessa n. 7 min. Tikkarit palavat helposti, joten ole tarkkana. Anna jäähtyä kunnolla.

  2. Sekoita tomusokerista ja sitruunamehusta tai munanvalkuaisesta kuorrutus. Voit tehdä hyvinkin kahta eriväristä kuorrutetta, käytä tällöin valkoista tomusokeria toiseen kuorrutuserään ja vaaleanpunaista tomusokeria toiseen.

  3. Laita kuorrutetta leivinpaperista tehtyyn paperitötteröpursottimeen ja koristele ainakin toinen puoli tikkareista. Voit myös koristella molemmat puolet. Toki voit käyttää myös valmista tuubeissa myytävää sokerivesikuorrutetta. Koristele kuorrutesokeri vielä pienin nonparellein. Anna koristelun kuivua. Aseta valmiit kakkutikkarit halutessa kuivumaan puolikkaaseen omenaan tai vesimeloniin.

VINKKI: Mikäli pidät raa'asta suklaataikinasta, voit jättää kakkutikkarit paistamatta, painat vain tikkareihin nonparelleja kiinni ja säilytät ne jääkaapissa tai pakastimessa. Kokeile myös kauramurotaikinasta valmistettuja cake popseja!

 

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.