Salaattipiirakoissta paistetaan piirakkapohja ensin uunissa kypsäksi. Voit ripotella pohjalle erilaisia siemeniä tai vaikkapa juustoraastetta ennen paistoa.

Anna pohjan jäähtyä ja täytä sen jälkeen haluamillasi värikkäillä salaattiaineksilla.

Saat salaattipiirakasta ruokaisamman lisäämällä sekaan esimerkiksi kanaa, kalaa, tofua tmv.

Ainekset 4–8 annosta

Täyte:
erilaisia salaatteja
kirsikkatomaatteja
feta-tilli-murua
perunapyreetä
hernehummusta
papuja
uunissa paahdettuja porkkana- ja palsternakkakuutioita

Ohje

  1. Painele sulanut huoneenlämpöinen taikina piirakkavuoan (ø 28-29 cm, reuna noin 3 cm) pohjalle ja reunaan. Halutessasi voit ripotella pohjan päälle esimerkiksi juustoraastetta tai seesamin- tai kurpitsansiemeniä. Jotta piirakan reunat pysyvät paiston aikana ylhäällä, laita foliosta puristelemalla muotoiltu rengas painamaan reunoja. Paista pohjaa 180-asteisessa kiertoilmauunissa n. 12-15 minuuttia. Irrota foliot heti uunista ottamisen jälkeen, koska muuten ne tarttuvat taikinaan kiinni.
  2. Kun pohja on jäähtynyt, irrota se vuoasta ja siirrä lautaselle. Täytä pohja haluamillasi salaattiaineksilla, esimerkiksi erilaisilla värikkäillä salaateilla, kirsikkatomaateilla, feta-tillimurulla, perunapyreellä ja hernehummuksella.
Resepti:
Markku Luola, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.