• Onko pakastimessasi puolukoita, jotka ovat jääneet käyttämättä? Entä löytyykö kaapista taateleita?
  • Tässä ohje käteville rieskasille, joiden maussa yhdistyvät mukavasti hapan ja makea.
  • Puolukka-taatelirieskasten ohje on hiivaton.

Ainekset noin 20 kpl annosta

3
tl
leivinjauhetta
1-1½
tl
suolaa
3
dl
puolukoita hieman survottuna
2
dl
taatelirouhetta
5
dl
(laktoositonta) puolukkajogurttia
3
rkl
siirappia tai hunajaa (½ dl)
3
rkl
öljyä tai voisulaa (½ dl)

Ohje

  1. Tästä ohjeesta tulee kaksi pellillistä rieskasia. Mikäli haluat vain pienen annoksen, n. 10 kpl, tee puoli ohjetta. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja jatka sekoittaen muut aineet (survo puolukoita hieman, leikkaa taatelit rouheeksi) ohjeen järjestyksessä joukkoon.

  2. Ota taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperille uunipellille väljästi ja levitä ne mataliksi leipäsiksi. Paista n. 10-12 min 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta saa kauniin värin.

  3. Nauti sellaisenaan tai esim. tuorejuuston kanssa. Maistuvia myös kylmänä; puolukka ja taateli säilyttävät rieskaset pidempään hyvinä kuin normaalisti itse tehdyt teeleipäset kestävät.

VINKKI: Ohjeen taatelin voi korvata myös rusinoilla, leikkaa ne pieneksi rouheeksi (vähintään rusinat puoliksi). Ja mikäli et halua makeutta, joka ohjeeseen hyvin sopii, voit jättää myös taatelit/rusinat kokonaan pois.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.