Piparkakkutaikina tehdään mieluiten edellisenä päivänä, jotta mausteet imeytyvät taikinaan kunnolla.

Taikina leivotaan seuraavana päivänä pipareiksi jauhoja apuna käyttäen.

Ainekset noin 60 annosta

2
dl
siirappia
2
dl
(tummaa) sokeria
250
g
voita
1
ps
piparkakkumaustetta (n. 6 tl) tai 1 rkl kanelia + 1 tl inkivääriä + 1 tl pomeranssinkuorta + 1 tl neilikkaa + 2 tl kardemummaa
1
dl
kermaa
2-3
tl
soodaa
1
dl
appelsiinimehua tai viiniä
TAI

Ohje

  1. Sulata siirappi, sokeri ja rasva kattilassa. Lisää siihen jouluiset mausteet ja anna seoksen kiehahtaa ja sen jälkeen maustua miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia, välillä sekoittaen. Anna seoksen hieman jäähtyä, lisää siihen nesteet, joihin sooda on sekoitettu sekä lopuksi jauhot. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Anna taikinan vetäytyä viileässä seuraavaan päivään.

  2. Ota taikina noin tunti ennen leivontaa huoneenlämpöön, jotta saat kaulittua sitä. Leivo haluamiasi pipareita. Kauli taikinalevyt n. 2 mm:n vahvuisiksi levyiksi. Jos taikina tarttuu pöytään, ripottele vähän jauhoja alle.

  3. Painele muotilla kuviota taikinaan ja nosta ne lastalla paistopellille leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasolla n. 200-asteessa n. 5-7 min. Piparit palavat helpolla. Ole tarkkana.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.