Keväiset parsat on kääritty tässä filotaikinaan. Valmistat tällä ohjeella näyttävät alkupalat.

Ohuenohutta filotaikinaa tulee käsitellä niin, ettei se pääse kuivumaan, katso ohje tarkasti pakkauksesta.

Ainekset 10-12 kpl annosta

500
g
vihreää parsaa (1 nippu, n. 22 kpl)
200
g
voita
200
g
vuohenjuustoa
tl
rouhittua mustapippuria, wasabia tai piparjuuritahnaa
1
dl
pieniä kapriksia tai 1 tl yrttisuolaa
Pinnalle:
voisulaa, unikonsiemeniä, raastettua parmesaania

Ohje

  1. Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhdo parsat, leikkaa valkoinen tyvi irti ja kuori varret, mutta älä nuppuja. Sulata voi juoksevaksi. Leikkaa vuohenjuusto pitkiksi ohuiksi sukaleiksi.

  2. Levitä filoarkkinippu kokonaan auki (50 cm x 35 cm). Leikkaa kaikki levyt kerralla puoliksi niin, että sinulle jää 2 kpl x 12 kpl levyn nippua, joiden koko on 25 cm x 35 cm.

  3. Voitele näistä molemmista nipuista päällimmäiset levyt kauttaaltaan voisulalla. Nosta toinen päällimmäinen levy toisen voidellun levyn päälle. Voitele pois nostetun levyn alle jäänyt levy heti voisulalla, jotta se ei jää kuivumaan.

  4. Nosta 2 parsaa ja suikale vuohenjuustoa kahden päällekkäisen voidellun filotaikinalevyn päälle, noin 4 cm:n päähän levyn toisesta reunasta. Ripottele haluamasi maustavat aineet päälle. Rullaa koko taikina täytteen ympärille kääreeksi. Aseta kääre sauma alaspäin leivinpaperille, jolla uunipelti on vuorattu. Voitele kääreen pinta voisulalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä tai parmesaaniraastetta. Valmista näin kaikki kääreet, aloittaen aina filolevyjen voitelusta. 

  5. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10–15 minuuttia vaalean kullankeltaisiksi.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.