Leivo perinteistä joulupullaa ja tuo kotiin joulun tuoksu!

Joulupullaan voi lisätä rusinoiden lisäksi muita kuivattuja hedelmiä sekä tietenkin sahramia.

Jos haluat kullankeltaisia sahramipullia, lisää taikinaan 1/2 g sahramia. 

Ainekset annosta

5
dl
maitoa tai laktoositonta maitojuomaa
50
g
hiivaa
1-2
tl
suolaa
2
dl
sokeria
1
rkl
kardemummaa
1
muna
2
dl
rusinoita, sukaatteja yms. kuivattuja hedelmiä
n.150
g
(laktoositonta) voita tai margariinia

Ohje

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten.

  2. Lisää pehmeät rusinat tms. ja rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.

  3. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia.

  4. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munalla ja koristele raesokerilla ennen paistamista.

  5. Paista pienet joulupullat n. 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min. Paista pitkot ja muut isommat joulupullat n. 200-asteisen uunin alatasolla 20–25 min.

MYLLYN PARHAAN VINKKEJÄ JOULUPULLAN LEIPOMISEEN:

Haluatko joulupullista kullankeltaisia sahramipullia? Lisää tällöin taikinaan 1/2 g sahramia.

Käytä aina huoneenlämpöisiä aineita. Kylmät aineet jäähdyttävät taikinaa ja hiivan toiminta hidastuu.

Kuivahiiva vaatii lämpimämmän n. 45-asteisen taikinanesteen.

Oletko muuten jo kokeillut ihanan jouluista piparipullaa

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.