Ainekset 15 kpl annosta

Pohjaosat:
Tuulihattuosat:
dl
vettä
25
g
voita
(⅓
tl
leivinjauhetta)
2
munaa
Mintturahka mansikoilla:
2
dl
kuohukermaa
½
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
200
g
marjarahkaa
1
dl
tuoretta minttusilppua
5
dl
mansikoita
Voiteluun:
munaa

Ohje

  1. Kauli sulaneet taikinalevyt ⅓ pidemmiksi. Leikkaa jokainen levy kolmeksi neliöksi.
  2. Kiehauta tuulihattuja varten vesi ja rasva kattilassa, ota pois liedeltä ja lisää koko jauhomäärä kerralla. Sekoita, kunnes vesi-rasvaseos imeytyy jauhoihin.
  3. Kuumenna seosta uudelleen sekoittaen niin, että taikina irtoaa kattilan reunoista. Siirrä kattila taas pois levyltä ja sekoita joukkoon yksi muna sähkövatkaimella. Anna taikinan jäähtyä jonkin aikaa ja vatkaa joukkoon toinen muna.
  4. Leivinjauhe ei ole tarpeen, mutta varmistaa kohoamisen. Lisää se viimeisen munan kanssa. Nosta teelusikalla nokare tuulihattutaikinaa jokaisen voitaikinaneliön keskelle. Nosta voitaikinaneliöiden kulmat ylös keskelle hyvin nipistäen kostutetuin käsin, voitele munalla.
  5. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa 25 - 30 min.
  6. Vaahdota täytettä varten kerma, lisää rahka ja sokerit sekä tuore minttusilppu.
  7. Täytä leivokset jäähtyneinä mintturahkalla ja mansikkaviipaleilla.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.