Ainekset iso uunipellillinen annosta

Täyte:
4
tomaattia
1
chilipaprika
¾
dl
tomaattipyreetä
1
rkl
kuivattua oreganoa tai ½ dl tuoretta silppua
1
rkl
basilikaa tai ½ dl tuoretta silppua
1
tl
rouhittua mustapippuria
1
tl
suolaa
250
g
Nyhtökauraa tai Härkistä (maustamatonta)
½
purjosipuli (n. 100 g)
2
punaista suippopaprikaa tai 4-5 pientä eriväristä suippopaprikaa
(200
g
vuohenjuustoa)
2
dl
kaura-ranskankermaa tai ranskankermaa
1-2
dl
(paistoon sopivaa) juustoraastetta tai vastaavaa kasvirasvajuustoa
1
dl
tuoretta rucolasilppua

Ohje

  1. Sulata taikinaa huoneenlämmössä noin tunti tai jääkapissa pidempään.

  2. Valmistele sillä aikaa täyte. Hienonna tomaatit ja chili hienoksi silpuksi ja sekoita siihen tomaattipyreetä, oreganoa, basilikaa, mustapippuria ja suolaa. Pilko Nyhtis tai Härkis, jos niissä on isoja paloja ja lisää pilkotut palat tomaattiseokseen.

  3. Leikkaa purjosipuli ja paprikat renkaiksi. Jos käytät vuohenjuustoa, viipaloi se.

  4. Kauli sulanut taikina isommaksi, uunipellille sopivaksi. Pistele taikinapohja haarukalla ja esipaista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min.

  5. Levitä pohjalle härkis-tomaattimausteseos ja muut sen päälle pilkkomasi ainekset. Valuta päälle ranskankermaa ja ripottele pintaan juustoraastetta. Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla vielä 15–20 min. Lisää paiston jälkeen pintaan tuoretta rucolasilppua.

VINKKI! Voit luonnollisesti myös valmistaa pizzapohjan itse Myllyn Parhaan durumvehnäjauhoista.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.