maustekurkku tai kourallinen pieniä cocktail-kurkkuja
1
porkkana
½-1
rku
tilliä
2-3
rkl
sinappia
suolaa
1
tl
sokeria
mustapippuria
Ohje
Tee ensin kastike maustumaan: Silppua kurkku ja porkkana pieneksi kuutioksi. Silppua myös tilli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään, tarkista maku ja anna makujen tasaantua.
Leikkaa kalafileistä ruodot pois ns. v-leikkauksella. Tunnustelemalla fileen pintaa, tunnet missä ruodot menevät. Kun tunnet ne, saat leikattua kaikki ruodot kätevästi pois, kun leikkaat v:n muotoisen suikaleen pois noin fileen keskeltä, siitä missä ruodot kulkevat.
Tämän jälkeen leikkaa filee keskeltä pitkittäissuunnassa kahtia ja leikkaa suikaleet vielä kahtia, näin sinulla on 4 kalanpalaa yhdestä fileestä. Jos filee on kovin pieni, silloin voit jättää sen kahteen osaan.
Vatkaa munan rakenne rikki omalla lautasella. Sekoita toisella lautasella korppujauhot, ruisjauhot, suola ja ripaus valkopippuria. Pyörittele fileet ensin munassa ja sitten jauhoseoksessa.
Lisää kunnon nokare voita pannulle. Kun voi lopettaa tirisemisen, on pannu tarpeeksi kuuma. Paista leivitettyjä puikkoja mulemmilta puolilta niin, että pinta saa kauniin värin. Älä kuitenkaan paista kalapuikkoja minuuttitolkulla per puoli, jottei kala pääse kuivumaan.