Granola on herkullinen paahdettu myslityyppinen viljaseos, jonka erottaa myslistä se, että granola paahdetaan öljyn ja siirapin tai hunajan kanssa.

Saat granolaan tahmaisia möykkyjä, kun lisäät osan siirapista tai hunajasta seoksen päälle ennen uuniin laittoa. Älä kääntele granolaa paistamisen aikana, vaan sekoita vasta, kun seos on jäähtynyt.

Granolassa voi olla edellisten ainesten lisäksi kuivattuja hedelmäpaloja, marjoja, siemeniä tai pähkinöitä.

Erilaisia makuja granolaan voi loihtia mausteilla tai makusokereilla, -siirapeilla tai -hunajilla. Pieni määrä suolaa vahvistaa muita makuja ja tekee granolasta täyteläisemmän. Tässä reseptissä maku on mukailtu korvapuustin makumaailmaan.

Ainekset n. 1½ litraa annosta

1
dl
rypsiöljyä
n. ½
dl
hunajaa (70 g)
2
tl
kardemummaa
1
rkl
kanelia
½
tl
suolaa
9
dl
isoja kaurahiutaleita
dl
cashew- tai hasselpähkinöitä
1
dl
fariinisokeria
2
dl
pieniä kuivattuja omenakuutioita tai muita hedelmäpaloja

Ohje

  1. Kuumenna öljy isohkossa kattilassa. Ota lämpö pois liedeltä ja sulata öljyyn ½ dl hunajaa. Mittaa mausteet kuumaan seokseen, jolloin ne antavat parhaiten makua. Lisää mukaan hiutaleet ja karkeaksi rouhitut pähkinät.
  2. Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle fariinisokeria ja valuta vielä vähän hunajaa päälle. Sekoita vähän. Paahda 175 °C:ssa uunin keskitasolla 10–15 minuuttia. Nosta pois uunista, ja lisää omenakuutiot joukkoon ja sekoita tasaiseksi vähän. Nosta pelti takaisin uunin keskitasolle, laske samalla uunin lämpötila 100 asteeseen, ja jatka paahtamista vielä 15 minuuttia.
  3. Nosta pois uunista, älä sekoita, vaan anna granolan rapeutua jäähtyessään. Granola säilyttää parhaiten rapeutensa suljettuna ilmatiiviiseen astiaan.
  4. Ripottele granolaa esimerkiksi jogurtin, rahkan tai viilin pinnalle. Lisäksi sopivat tuoreet marjat.

Mikäli reseptiin tulevat pähkinät eivät sovi, käytä tilalle 1 dl kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä.

Resepti:
Arja Elina Laine

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.