Helppo ja todella maukas ohje. Suosittelen käyttämään taikinassa kaakaojauhetta sillä se todella antoi lisämakua!Itse laitoin myös lisäksi n.½ dl hasselpähkinärouhetta taikinaan.
Helpoin ja nopein resepti yksinkertaisiin, mutta todella herkullisiin kekseihin. Nämä olivat tosiaan elämäni ensimmäiset keksit, jotka itse leivoin, ja niistä tuli hyviä. Joten kiitos reseptistä ja suosittelen muillekkin aloittelijoille. Tein kaakaojauheen kanssa.
Ensimmäiset tekemäni keksit, jotka eivät onnistuneet. Osa paloi kun toiset jäivät raaoiksi, vaikka oli aika saman kokoisia palloja. Kaurakeksit ynnä muut vastaavat ovat aina onnistuneet ongelmitta.
Onnistuneet muutamat olivat huonompia kuin kauralastut, vaikka olivatkin aika samanlaisia. Ohje on huono tai tein jotain väärin. Ei vaivan arvoisia mielestäni.