Runebergin torttu, kevyempi versio

Runebergintorttu on alkuvuoden leivonnaisten kuningatar! Tämän reseptin runebergintortut ovat hieman kevyempiä, mutta silti ihanan meheviä. Osa taikinan rasvasta on korvattu kermaviilillä. Muuten taikinaan laitetaan kaikki asiaankuuluvat ainekset, jotka luovat runebergintortuille niiden upean ominaismaun ja tuovat keittiöön ihanan tuoksun.
Voit myös valmistaa runebergintortut kokonaan ilman rasvaa. Käytä tällöin 1 tölkki kermaviiliä (2 dl).
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuivat aineet, kuivat mausteet kannattaa sekoittaa ensin jauhoihin. Lisää sula rasva ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina voideltuihin ja korppujauhotettuihin Runebergintorttuvuokiin. Myös silikonivuokia, muffinipeltiä tai torttumuotteja voit käyttää. Paina teelusikalla jokaisen tortun keskelle pieni nokare paistonkestävää hilloa/marmeladia.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen.
Kostuta kypsät tortut sivelemällä niille maustettua sokerivettä. Laita vielä jokaisen tortun keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerivesikuorrutuksella pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri.
VINKKI! Kokeile myös klassisia runebergintorttuja!
In reply to Onnistuuko taikinan by Anonymous (not verified)