Ainekset noin 10:lle annosta

Kaurakeksipohjat:
125
g
sulatettua voita
dl
hunajaa (tai tummaa sokeria)
½
tl
soodaa
½-1
dl
kermaa (mikäli käytät hunajaa, ½ dl kermaa riittää)
Täyte:
5
dl
puolukoita, karpaloita, lakkoja tai mansikoita
3-4
dl
kermaa
1-2
dl
jogurttia tai rahkaa
½
dl
hunajaa tai sokeria
1
tl
vaniljasokeria
Kostutukseen:
dl
maitoa
1
tl
vaniljasokeria
Koristeeksi:
marjoja, joita täytteessä ja luonnon yrttejä

Ohje

  1. Kaurakeksipohjia varten sekoita kuivat aineet voisulaan ja sulatettuun tai juoksevaan hunajaan ohjeen järjestyksessä. Sekoita sooda kermaan ja lisää se lopuksi taikinaan.

  2. Jaa taikina uunipellille leivinpaperille kolmeksi ohueksi, halkaisijaltaan 18-20 cm, pyöreäksi kakkupohjaksi. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 8-10 min kauniin ruskeaksi.

  3. Täytettä varten vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sekaan jogurtti tai rahka ja mausta sopivaksi.

  4. Kokoa kakku tarjottimelle. Kostuta alimmaksi tuleva jäähtynyt kaurakeksipohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita kaurakeksipohjalle rahkaseosta ja marjoja, laita toinen levy päälle. Kostuta se ja levitä siihen taas rahkaa ja marjoja ja sitten kolmas levy ja kostuta sekin. Levitä päälle loppu rahkaseos.

  5. Koristele marjoin ja luonnon yrtein.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.