Trifle on jälkiruokakakku, joka kootaan annosmaljaan. Voit tehdä triflen yhteen isoon annosmaljaan tai useampaan pienempään.

Kauramurotaikinakekseistä murustettu pohja antaa mukavan rapsakan rakenteen triflelle.

Katso video ohjeen alta, kuinka trifleä valmistettiin Terveys-messuilla Oivallusten keittiössä. Korvaa videolla käytetty Kauramurotaikina Pyöreällä Kauramurotaikinalla.

Ainekset 6:lle annosta

Pohjalle:
Väliin:
n.4
dl
lakkoja
(2
rkl
lakkalikööriä)
Välikerrosvaahto:
1
tlk
kevyt kuohukermaa (2½ dl)
1
dl
mantelilastuja
1
rkl
vaniljasokeria
2-3
rkl
tummaa sokeria
Päälle:
lakkoja
sitruunamelissan lehtiä
mantelilastuja

Ohje

  1. Sulata Kauramurotaikina ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Pyöritä suikaleet tangoiksi, niihin saa jäädä hieman kierrettä. Paista pitkät suikaleet sellaisenaan leivinpaperin päällä 200-asteisessa uunissa 7–9 minuuttia.

  2. Valmista kauramannapuuro pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää puuroon mantelilastut ja sokerit, jäähdytä. Vatkaa sillä aikaa kerma erikseen vaahdoksi. Lisää 3 dl:aan jäähtynyttä puuroa kermavaahto varovasti sekoittaen.

  3. Pätki osa murotaikinatikuista annosmaljojen tai juomalasien pohjalle. Laita päälle kerros lakkoja.

  4. Jaa vaahtoa annoskulhoihin marjasurvoksen päälle. Koristele marjoin sekä keksitikuin.

VINKKI: Mausta lakat liköörillä, niin saat lisää makua. Jouluinen trifle syntyy helposti riisipuurosta!

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.