Bebet ovat suosittuja pieniä sokerivesikuorrutteisia, vaniljatäytteisiä leivoksia.

Tässä reseptissä Bebe on tehty jättikokoisena eli pyöreän piirakan kokoon. Voit toki tehdä samalla ohjeella myös Bebe-leivoksia.

Pohjaksi sopii Pyöreä Piirakkataikina tai Kauramurotaikina.

Tässä Bebeen on tehty marjatäyte raikastamaan ja keventämään leivosta.

Ainekset 1 pyöreä piirakka (vuoka, halkaisija 25-28 cm) tai n. 10 leivosta annosta

Täyte:
3
dl
punaherukoita
3
dl
vadelmia
Beben vaniljatäytevaahto:
dl
kermaa
½
dl
sokeria
1
rkl
maissi- tai perunajauhoja
2
keltuaista
75
g
voita
2
tl
vaniljasokeria
Kuorrutus:
4
dl
(mansikka)tomusokeria
½
dl
sitruunamehua
nonparelleja

Ohje

  1. Sulata pakastetaikina ja painele isoon piirakkavuokaan, pohjille ja reunoille (tai pieniin pyöreisiin leivosvuokiin). Laita reunojen päälle paiston alkuajaksi foliokaitaleet, jotta reunat pysyvät ylhäällä. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla kauniin väriseksi, 15–20 min (pieniä piiraspohjia n. 10 min).
  2. Survo punaherukoita hieman ja levitä survos piirakkapohjalle, jaa päälle vadelmat. 
  3. Mittaa täytettä varten kerma, sokeri, perunajauhot ja keltuaiset pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna koko ajan hämmentäen, kunnes kiisseli sakenee. Älä keitä. Lisää voi ja vaniljasokeri kiisseliin. Sekoita hyvin. Siirrä seos jäähtymään lasikulhoon jääkaappiin. Vatkaa jäähtynyt kreemi vaahdoksi. Levitä seos marjojen päälle, tasoita pinta.
  4. Sekoita kuorrutuksen tomusokeri ja sitruunamehu keskenään, kuorrutuksen paksuuden tulee olla sellainen, että se leviää itsestään juuri ja juuri. Kaada seos ohuena nauhana tasaiseksi kerrokseksi vaniljatäytteen päälle. Koristele nonparelleilla.

VINKKI: Voit korvata vaniljakreemin vaniljarahkan (2 dl) ja vaahdotetun vanhanajan vaniljakastikkeen (1 dl) seoksella, pääset helpommalla ja tulos on vähemmän rasvainen.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Mansikkatomusokeri

Mansikkatomusokeri on poistunut markkinoilta. Voit tehdä itse punaista tomusokerikuorrutetta tavallisesta valkoisesta tomusokerista. Sekoita sitruunamehuun hieman punaista elintarvikeväriä tai geeliväriä. Mansikan makua kuorrutteeseen saat korvaamalla osan sitruunamehusta vahvalla mansikkamehulla.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.