Keitä jasmiiniriisi kypsäksi ohjeen mukaan tai käytä ruoasta jäänyttä tähderiisiä (2 dl raakaa riisiä = n. 6 dl kypsää riisiä).
Sekoita kaikki taikinaan tulevat ainekset keskenään. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Anna taikinan turvota uunin lämpenemisen ajan. Vuoraa leivinpaperilla iso reunallinen uunipelti ja voitele se rasvalla. Kaada siihen pannaritaikina.
Paista uunin keskitasolla n. 25 min kauniin väriseksi. Tarjoile appelsiinimarmeladin tai mansikka(tuore)hillon kanssa.
VINKKI: Kuitupitoisen Kauramannapannarin saat käyttämällä ohjeeseen jasmiiniriisin tilalla 6 dl kauramannapuuroa.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras
Vinkit
Voit käyttää pannariin myös puolet tavallista maitoa ja tölkillisen kookosmaitoa (4 dl), myös rasvattomat ja laktoosittomat maidot sopivat tähän reseptiin hyvin.
Katso videovinkit
Voidaksesi katsoa videon, sinun pitää ensin hyväksyä kohdistamisevästeet. Siirry ja hyväksy "Kohdistamisevästeet".
Käytin jasmiinin tilalla aterialta tähteeksi jäänyttä täysjyväriisiä ja nesteenä kevytmaitoa. Tuli ihan älyttömän hyvää, varmasti tulee tehtyä uudelleenkin!