Lehtevät sarvet ovat kätevää tarjottavaa monenlaisiin juhliin.

Pakastetaikinoista voi valmistaa muutakin kuin joululeivonnaisia eli monenlaista suolaista naposteltavaa. Sarvista voi tehdä erikokoisia, minisarvia tai jättisarvia. 

Häränliha voi olla esim. häränlihaleikkelettä, mutta tilalla voi käyttää muutakin kuin lihaa, esim. savukalaa tai aurinkokuivattuja tomaatteja.

Lehtevät taikinat paistetaan kuumassa uunissa, 225 asteessa, jotta lehtevyys säilyy ja uunin keskitasolla, jotta ne eivät pala pohjistaan. 

Pikkupalojen paistoaikaan vaikuttaa niiden koko.

Ainekset 10 kpl annosta

Täyte:
100
g
piparjuurituorejuustoa
n.200
g
häränlihaleikkelettä suikaleina
Pinnalle:
munaa, parmesaanilastuja

Ohje

  1. Leikkaa sulaneet levyt pitkäkärkisiksi kolmioiksi, aina yksi levy vinoon halki. Levitä huoneenlämpöistä tuorejuustoa tasaisesti taikinalevyille, 2-3 rkl/kolmio. Ripottele päälle silputtua härkäleikkelettä.

  2. Kääri jokainen kolmio rullalle aloittaen tyvestä (leveämmästä kohdasta). Käännä sarven malliin. Voitele halutessasi munalla ja ripottele päälle parmesaanilastuja.

  3. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min tai kunnes sarvet ovat kauniin värisiä ja kypsiä.

VINKKI: Voit tehdä voisarvia myös pelkällä juustotäytteellä, esim. mustaleima emmentalilla tai sinihomejuustolla.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.