Feta-pinaattipiirakka on helppo valmistaa käyttämällä täytteessä pakastepinaattia ja suurempaa fetapalaa. Saat fetajuustomurua helposti murustamalla suuremman palan käsin hienoksi muruksi. Pakastepinaatti ei vaadi mitään erikoisia esikäsittelyjä, pelkkä sulatus riittää.
Kermaisen täytteen saat maustettua näppärästi kuivatulla yrttisekoituksella, joten tätä feta-pinaattipiirakkaa varten ei tarvitse ostaa tuoreita yrttejä. Nämä pitkään säilyvät raaka-aineet on myös helppo säilyttää kotona. Myös pakasteessa säilyvä Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina toimii hyvänä vierasvarana, sillä sen käyttö on erittäin helppoa.
Sulata Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina paketin ohjeen mukaisesti.
Painele sulanut taikina piirakkavuoan (noin 24-26cm) pohjalle ja reunoille.
Valmista täyte sulattamalla pakastepinaatti ja murustamalla fetajuusto.
Levitä puolet pakastepinaatista piirakkapohjan päälle ja lisää puolet fetajuustosta.
Sekoita kulhossa kerma, ranskankerma, kananmunat, yrttimauste sekä mustapippuri. Lisää tarvittaessa suolaa.
Kaada seos piirakkapohjan päälle ja lusikoi teelusikalla pakastepinaattia joka puolelle piirakan päälle.
Sekoita esimerkiksi veitsen kärjellä hieman täytettä, jotta saat pinaattia hieman levitettyä. Murusta päälle vielä fetajuustoa.
Paista feta-pinaattipiirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan, tai kunnes piirakka on kypsä. Voit suojata piirakan pintaa paiston aikana foliolla tai leivinpaperilla.
Resepti:
Taru Vihavainen
Vinkit
Jos haluat tehdä pellillisen feta-pinaattipiirakkaa, voit käyttää esimerkiksi Myllyn Paras Iso Lehtitaikinaa pohjana. Kaulitse taikina uuninpellille hieman ohuemmaksi ja leikkaa viillot taikinan reunoille. Pistele haarukalla ilmareikiä pohjaan ja lisää täyte. Kypsennä feta-pinaattipiirakka uunin toiseksi alimmalla tasolla 225-asteessa noin 20 minuuttia. Voit myös tehdä toisesta taikinasta kannen piirakalle.
Ensimmäisellä kerralla kun tein tätä piirakkaa niin pohja jäi raa'aksi vaikka paistoin pitempään miten ohjeessa neuvotaan. Liekkö johtuu täytteestä kun on ns. Lirumaista. Pakko oli kuitenkin kokeilla uudestaan tehdä tätä ja minä esipaistoin pohjaa 10min ja sen jälkeen täytin sen ja paistoin reilu 40min uunissa alatasolla. Piirakka onnistui nyt paljon paremmin. Ja ohjeeseen kannattaisi lisätä millä korkeudella piirakka paistetaan. Vinkki osiossa vasta sekin kerrotaan eikä sitä välttämättä heti huomaa. Piirakka oli hyvänmakuista :)