• Kanakastikkeeseen on käytetty värikkäitä raaka-aineita, jotta ruoka olisi houkuttelevampaa juhlavampaankin pöytään. Nopea ja kätevä resepti!
  • Suurustejauheella löydät sopivimman sakeuden kastikkeelle vasta lopussa,  mutta jos käytät suurustamiseen vehnäjauhoja (mieluiten karkeita), sekoita ne ensin tilkkaan nestettä ja lisää vasta sitten "suurustevelli" kastikkeeseen ja anna kiehahtaa.
  • Ohjeen määrät voit kertoa, jolloin saat ruoan vaikka 20:lle (viisinkertainen resepti).

Ainekset noin 4:lle annosta

Kastike:
400
g
kalkkunan- tai broilerinfileesuikaleita
½
purjosipulia
5
dl
vettä
1-2
rkl
soijakastiketta
2
rkl
tummaa sokeria tai fariinisokeria
½
tl
inkivääriä, inkivääritahnaa tai raastettua inkiväärinjuurta
pala chilipalkoa tai chiliä tai chilitahnaa
2
paprikaa (keltainen ja punainen)
1
tlk
ananaspaloja liemineen (n. 220 g)
maissijauhoja

Ohje

  1. Laita vesi kiehumaan ja keitä Basmati Riisi yhtä aikaa, kun valmistat kastikkeen.

  2. Paista kastiketta varten fileesuikaleet pannulla tai kasarissa suikaloidun sipulin kanssa. Lisää vesi ja mausteet ja anna kiehahtaa. Suikaloi sillä aikaa paprikat ja lisää ne sekä ananaspalat kastikkeeseen.

  3. Saosta kastike suurusteella tai jauholla+vesitilkalla. Tarkista maun voimakkuus mieleiseksi.

  4. Tarjoa keitetyn Myllyn Paras Basmati Riisin kanssa.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.