Tässä ohjeessa hämmästyttävintä on se, kuinka helposti ja niukoin aineksin voi saada aikaiseksi jotakin todella moniulotteista ja jännittävää. Kaikki intialaista kokkaamista harrastaneet ovat marinoineet kanaa jogurtissa, mutta harvempi on kokeillut samaa majoneesilla! Majoneesi nimittäin kiinnittyy lihan pintaan erityisen hyvin, ruskistuu kauniisti ja suojelee mausteiden omia makuja palamiselta (jogurttimarinadissa esimerkiksi valkosipuli kärähtää kuumassa uunissa ikävästi). Tähän ohjeeseen jää koukkuun.

 

Ainekset noin 4:lle annosta

Kastike:
1
kg
broilerin luuttomia reisipaloja (tunnetaan marketeissa myös nimellä paistileike)
suolaa ja mustapippuria
3
limen raastettu kuori
1 ½
dl
laadukasta majoneesia
2
rkl
raastettua inkivääriä

Ohje

  1. Mausta reisipalat suolalla ja pippurilla.

  2. Pese limet huolellisesti lämpimässä vedessä, kuivaa ja raasta kuoret. Yhdistä kulhossa majoneesi, raastettu limen kuori ja inkivääri. Laita reisipalat kulhoon ja sekoita hyvin. Peitä kulho talouskelmulla ja anna marinoitua yön yli jääkaapissa (tai vähintään 5 tuntia).

  3. Lämmitä uuni 200-asteiseksi ja levitä lihat tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

  4. Kypsennä lihoja uunissa 25-30 minuuttia.

  5. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi.

  6. Kaada lihoista valunut neste spagetin sekaan ja tarjoa lihat spagetin kanssa.

 

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.