Ihastuttavat babat maistuvat pääsiäispöydässä!

Ainekset 12 annosta

1
annos (3 dl nestettä) itse tehtyä Myllyn Paras Pullataikinaa
100
g
voita
1
dl
manteli- tai pähkinärouhetta
1
dl
hillottua appelsiininkuorta tai sukaattia
1
dl
säilykekirsikoita (punaisia ja vihreitä)
1
tl
kardemummaa
1
tl
vaniljasokeria
Kostutus:
1
dl
vettä + sokeria
tilkka punssia, rommia tai konjakkia
Kuorrutus:
3
dl
tomusokeria
tilkka sitruunamehua tai vettä
tai valmista sokerivesikuorrutetta
Koristeeksi:
pääsiäisrakeita

Ohje

Valmista ensin 3 dl annos pullataikinaa, ohje löytyy tästä linkistä. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Kauli kohonnut taikina isoksi levyksi 30 x 60 cm.

Levitä levylle runsaasti pehmeää voita, mantelirouhetta, sukaatteja ja pilkottuja kirsikoita sekä mausteita. Kääri taikinalevy leveästä reunasta tiukasti rullalle korvapuustien tapaan. Leikkaa rullasta noin  5-6 cm välein suoria viipaleita. Asettele rullat pystyyn muffinipellille tai korkeisiin jenkkimuffinimuotteihin. Kohota peitettyinä lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi.

Paista 200‐asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 15-20 min. Kiehauta kostutusliemi. Kaada liemi kypsien pullien päälle. Anna jäähtyä hetken vuoissa ja irrota sen jälkeen pullat. Koristele jäähtyneet pullat sokerivesikuorrutuksella ja pääsiäismakeisilla tai kirsikoilla.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.