Talvipäivän mausteinen lihapata

Talvipäivän mausteinen lihapata

Pataruoat ovat käytännöllisiä ja herkullisia ruokia varsinkin näin talviaikaan. Pataruoka uuniin ja viettämään mukavaa touhuaikaa perheen kanssa tai juoksemaan vaikka pieni lenkki. Herkullinen ruoka valmistuu kuin itsestään ulkoilun tai leikin lomassa.

Minä laitoin tämän mausteisen pataruoan uuniin ja käväisin lenkillä. Onneksi oli nastat lenkkikengissä, niin pysyin pystyssä jäisillä ulkoilureiteillä. Ulkoilun jälkeen oli ihana tulla ruoalta tuoksuvaan kotiin ja päästä lähes suoraan ruokapöytään. Suihkun aikana ohralisäke valmistui parissakymmenessä minuutissa ja sen jälkeen pääsin suihkun raikkaana nautiskelemaan mureasta ja mausteisesta lihapadasta.

Lihapatojen hyvä puoli on se, että ne kypsennetään pitkään ja rauhassa uunissa, jolloin pataan voi käyttää myös hieman edullisempia naudan lihoja. Jos liha ei kypsy parissa tunnissa pehmeäksi, niin jatka hauduttamista niin kauan, että liha murenee haarukalla painettaessa. Tällöin pata on hautunut tarpeeksi kauan. Tähän pataan käytin mausteina meiramia, chiliä, laakerinlehtiä sekä tietysti valkosipulia ja mustapippuria.

Lihapadan lisäkkeeksi kokeilin tällä kertaa ohrasuurimoita. Ne jäävät meillä varmasti myös arkikäyttöön. Ohrasuurimot sopivat riisin korvikkeeksi ruokapöytään. Ohrassa on lisäksi beetaglukaanikuitua, joka auttaa alentamaan veren kolesteroliarvoja. Näin ollen se on erinomainen valinta, jos kolesteroliarvot ovat koholla. Pilkkomalla ja esikypsyttämällä ohranjyvät on ohrasuurimoista saatu nopeammin kypsyviä. Ne sopivat myös risottoihin sekä leivonnaisten täytteisiin.

Talvipäivän mausteinen lihapata

Täysjyvä ohra ja mausteinen lihapata
4:lle henkilölle

noin 500 g naudan paistia kuutioina
2 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chilipalko
25 g voita
2 rkl Myllyn Paras Emännän puolikarkea vehnäjauhoja
140 g tomaattipyrettä
5-7 dl lihalientä
2 laakerinlehteä
4 timjamin tai meiramin oksaa
noin ½ tl suolaa
½ tl mustapippuria rouhittuna

Täysjyvä ohrasuurimot

1 l vettä
1 tl suolaa
2 ½ dl Myllyn Paras Esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita

Ota liha huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen ruoan valmistamista. Kuori ja pilko porkkanat, sipulit sekä valkosipulin kynnet. Pese ja puolita chilipalko ja poista halutessasi siemenet.

Mittaa uunipataan voi ja kuumenna liedellä kuumaksi. Lisää liha pataan ja ruskista. Lisää joukkoon porkkanat, sipulit, valkosipuli sekä chili puolitettuna. Anna paistua parin minuutin ajan. Lisää joukkoon vehnäjauhot hyvin sekoittaen ja lisää vielä tomaattipyre käännellen joukkoon.

Lisää lopuksi lihalientä niin, että lihat peittyvät. Lisää laakerinlehdet, timjamin tai meiramin oksat, suola ja mustapippuri. Kuumenna kaikki kiehuvaksi ja laita kansi päälle. Jatka hauduttamista uunissa 175 asteessa noin kahden tunnin ajan tai kunnes lihat ovat kypsiä. Kurkkaa pataan paiston loppuvaiheessa ja lisää tarvittaessa vielä lihalientä joukkoon.

Valmista samalla ohralisäke kuumentamalla vesi kiehuvaksi ja lisäämällä joukkoon suola ja ohrasuurimot. Keitä ohrasuurimoita noin 20 minuutin ajan. Kaada kypsät ohrasuurimot siivilään ja valuta ylimääräinen vesi pois. Huuhdo halutessasi ohrasuurimot.

Tarjoile pataruoka ohrasuurimoiden kanssa vaikka ulkoilun päätteeksi!

Talvipäivän mausteinen lihapata

Talvipäivän mausteinen lihapata

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.