Trapizinot – Roomalaiset pizzataskut

Trapizinot – Roomalaiset pizzataskut

Trapizino on suhteellisen uusi innovaatio Italian katuruokaympyröissä. Roomasta lähtöisin oleva trapizino on italialaisen tramezzinon, eli kolmion muotoisen täytetyn leivän, pizzan ja roomalaisten ruokaperinteiden kombinaatio. Idean isä on roomalainen kokki ja pizzaiolo Stefano Callegari, joka halusi yhdistää roomalaiset ruokaperinteet uudella tavalla. Intohimoisesti pizzaan suhtautuva Callegari yhdisti pizzataikinan, italialaisen tramezinin ja roomalaiset perinteikkäät ruokalajit yhdeksi helposti syötäväksi kokonaisuudeksi ja nimesi pizzataskun trapizinoksi. Ensimmäisen trapizinoravintolansa Callegari avasi Roomassa 2008 ja siitä lähtien trapizinipaikkojen suosio on ollut tasaisessa nousukiidossa.

Trapizzinot valmistetaan paistamalla hiukan tavallista paksumpi pizzapohja uunissa ilman täytteitä. Pohja leikataan neliöiksi ja neliöt kolmioiksi, jonka jälkeen kolmiot avataan hiukan pitaleipien tapaan. Trapizinot syödään yleensä kuumina.

Rooman trapizinopaikkojen pizzataskutovat useimmiten melko ruokaisia ja täytteillä tuodaan esiin roomalaisia ruokatraditioita.  Yleisiä trapizzinoja ovat esimerkiksi pollo alla cacciatora (metsästäjän kana), polpette al sugo (lihapullia tomaattikastikkeessa), lingua in salsa verde (kieltä vihreällä salsalla) ja melanzane alla parmigiana (munakoisoparmesaani).

Trapizinot on helppo siirtää Rooman kaduilta tavalliseen kotikeittiöön, sillä tarvittavan pizzapohjan paistaminen onnistuu kotioloissa hyvinkin helposti. Ja koska emme ole Roomassa, trapizinot voi ilman huonoa omaatuntoa täyttää myös itselle parhaiten sopivalla tavalla.

Roomalainen pizzatasku on näppärä ja herkullinen illanistujaisten tarjottava esimerkiksi uudenvuoden juhliin. Trapizinot voi tarjota vaikka pikkusuolaisena antipastojen tyyliin. Kasa kuumia pizzataskuja ja valikoima italialaisia herkkuja ei jätä varmasti ketään kylmäksi tai nälkäiseksi.

 

Trapizinot – Roomalaiset pizzataskut

Yhdestä uunipellin kokoisesta pizzapohjasta saa 8 isoa, 12 keskikokoista tai 18 pienempää pizzataskua.

 

1 kg Emännän puolikarkea vehnäjauho

700 g (7 dl) + 100 g (1 dl) vettä

28 g (2 rkl) oliiviöljyä

20 g (4 tl) suolaa

10 g tuorehiivaa / 3 g kuivahiivaa

 

Taikinaan tulee melkoisesti enemmän nestettä kuin perinteisessä pizzataikinassa, joten se on melko löysää ja tarttuvaa. Taikinan työstäminen on helpointa yleiskoneella, mutta sen voi toki tehdä myös käsin. Käsin tehtäessä kannattaa perinteisen vaivaamisen sijaan käyttää taittelutekniikkaa.

 

Liuota hiiva 1 desilitraan kädenlämpöistä vettä ja anna liemen seistä muutama minuutti.

Sekoita kulhossa jauhot, kylmä vesi ja hiivaliemi.

Lisää suola ja sekoita, kunnes suola on imeytynyt taikinaan.

Valuta oliiviöljy mukaan ja vaivaa taikina elastiseksi. Yleiskoneen koukulla keskihitaalla noin 4-6 minuuttia.

Valmiiksi vaivatun taikinan koostumus muistuttaa enemmänkin focaccia-taikinaa kuin perinteistä pizzataikinaa.

Jos työstät taikinan käsin, tee 3-4 venytys ja taittelukierrosta puolen tunnin väleillä.

Öljyä puhdas kulho kevyesti. Kääntele taikina palloksi ja laita pallo kulhoon. Peitä kulho tiiviisti esimerkiksi muovikelmulla ja nosta taikina jääkaappiin. Anna taikinan kohota vähintään 12 tuntia tai käytä vähintään kolmen vuorokauden kuluessa.

Levitä 1-2 rkl oliiviöljyä puhtaalle uunipellile niin, että nurkat ja reunatkin on huolellisesti öljytty.

Ota kohonnut taikina jääkaapista, irrota taikina varovasti kulhon reunoista ja kippaa taikina pellille.

Pyöräytä taikina ympäri niin, että öljyinen puoli tulee päälipuoleksi. Painele taikinaa kevyesti suorakaiteen muotoon.

Peitä pelti ilmavasti liinalla tai muovilla ja anna taikinan levätä 30 minuuttia.

Ota liina pois ja painele taikinaa kohti pellin reunoja. Aloita taikinan keskeltä ja etene kohti reunoja. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä taikinan päälle.

Toista painelukierros puolen tunnin kuluttua, jos taikina ei vielä ensimmäisen painelukerran jälkeen täytä koko peltiä.

Taikina voi vielä hiukan karkailla nurkista, mutta nurkat täyttyvät, kun taikina kohoaa.

Anna pizzapohjan kohota noin 1,5-2 tuntia. Kohottuaan taikina on  selkeästi kasvanut ja tuntuu olevan täynnä ilmakuplia.

Kuumenna uuni ja mahdollinen pizzakivi 250-270 asteiseksi.

Juuri ennen kuin laitat pellin uuniin leikkaa taikinaan neljä, kuusi tai yhdeksän samankokoista neliötä sen mukaan kuinka isoja trapizzinoja olet tekemässä.

Leikkaaminen onnistuu helpoiten piirtämällä ensin oliiviöljyllä taikinaan ruudukon ja vetämällä sitten taikinalastalla tai vaikka pizzaleikkurilla taikinan ruuduiksi. Ruudukko täytyy painaa pellin pintaan asti ja huolellisesti reunasta reunaan, jotta palat irtoavat toisistaan paistamisen jälkeen.

Paista pizzapohjaa uunin alemmalla keskitasolla noin 15 minuuttia. Käännä pelti 180 astetta paistamisen puolivälissä.

Paistamisen jälkeen irrota palat toisistaan ja paista paloja erillään  vielä noin 4-5 minuuttia suoraan pizzakiven päällä. Näin trapizzinoihin tulee mukavan rapeat reunat ja pinnat.

Jos trapizzinot on tarkoitus tarjota myöhemmin, jälkimmäisen paistamisen voi tehdä vasta juuri ennen tarjoilua.

Leikkaa paistettu neliö kulmasta kulmaan kahdeksi kolmioksi ja leikkaa kolmioiden keskusta auki. Pizzakolmioiden pitäisi olla sisältä niin ilmavia, että niihin syntyy tyhjä tila lähes itsestään.

Täytä trapizzinot valmiiksi tai asettele ne tarjolle yhdessä täytevalikoiman kanssa.

Sesonki:

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.