Torta di Bella Elena – Kauniin Helenan päärynäpiirakka

Kauniin Helenan päärynäpiirakka

Kauniin Helenan päärynät tai hienommin sanottuna poires à la Belle Hélène, on ranskalainen jälkiruokaklassikko. Sokerisiirapissa kypsennettyjen päärynöiden ja suklaakastikkeen yhdistävän herkun visioi 1860-luvulla itse yksi ranskalaisen haute cuisinen ja fine diningin isähahmoista, Auguste Escoffier.

Pariisilaiskokki Escoffier nimesi jälkiruokansa 1864 ensi-iltansa saaneen La Belle Helene -operetin mukaan. Opera bouffen pioneerina tunnetun Jacques offenbachin säveltämä komediaa, satiiria ja farssia yhdistelevä operetti Kaunis Helena sijoittuu antiikin Kreikkaan, Troijan sotaa edeltäviin tapahtumiin. Pääosassa tarinassa on tietysti Troijan kuninkaan kaunis Helena-tytär.

Italiassa Escoffierin luoma päärynöiden ja suklaan liitto muuntautui tuntemattomaksi jääneen leipurin käsissä Kauniin Helenan kakuksi tai suomalaisen määritelmän mukaan pikemminkin piirakaksi. Herkku on tuttu näky etenkin Milanon leipomoiden ja kahviloiden vitriineissä.

Klassisimmillaan torta di Bella Elenan täyte valmistetaan päärynöistä ja crema pasticcera-kastikkeesta. Lopuksi täysin jäähtynyt piirakka päällystetään tasaiseksi suklaaganachella. Ajan mittaan piirakasta on luotu useita erilaisia versioita, tässä variaatiossa jätetään erillinen vaniljan makuinen crema pasticciera pois ja päärynälohkot jätetään näkyviin upottamalla ne täytteenä olevaan suklaakermaan.

Torta di Bella Elena

1 kpl Myllyn Paras makea piirakkapohja
3-4 kiinteää päärynää
200 g tummaa suklaata
250 g maitoa
100 g sokeria
50 g Myllyn Paras Emännän Puolikarkea vehnäjauho
1 rkl voita

Valmista ensin suklaakerma.
Pilko suklaa pieniksi palasiksi.
Sekoita pienessä kattilassa jauhot, sokeri ja suklaa. Laita levy hyvin miedolle lämmölle ja sekoittele. Kun seos alkaa olla kuin löysää taikinaa, lisää huoneenlämpöistä maitoa vähän kerrallaan samalla sekoittaen. Lisää maitoa sitä mukaa, kun edellinen tilkka on imeytynyt. Pidä levy miedolla lämmöllä lisäyksen aikana ja ota kattila levyltä, kun kaikki maito on imeytynyt ja seos on kuin ohutta kiisseliä. Älä kuumenna liikaa.
Kaada suklaakerma toiseen astiaan, lisää voi ja vispaa kiiltäväksi. Peitä kelmulla niin, että kelmu koskettaa kermaa. Näin kerman pinta ei hyydy kovaksi. Nosta kulho tunniksi jääkaappiin.

Sulata Myllyn Paras piirakkataikina paketin ohjeen mukaan.
Kuori ja lohko päärynät valmiiksi.
Painele piirakkataikina korkeahkoon, 26-28 cm piirakkavuokaan. Valuta suklaakerma piirakkapohjan päälle ja asettele päärynäsiivut päällimmäiseksi.
Paista 180 asteisen uunin alemmalla keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista. Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kera.

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.