Valkosuklainen risotto on pikkujoulujen tai joulun aikaan hieman erilainen jälkiruoka, josta saa juhlavan näköisen luomuksen. Sopii jälkiruoaksi lämpimänä tai kylmänä.

Kookosmaidossa keitettyyn jasmiiniriisiin lisätään valkosuklaata.

Jälkiruokarisotto sopii herkutteluun heti lämpimänä hedelmien, marjojen tai marjakastikkeen kanssa, jolloin maku on parhaimmillaan.

Risotosta voi myös tehdä myöhemmin tarjoiltavaa kylmää jälkiruokaa muotteihin hyydyttämällä. Jos tarjoat jälkiruoan kylmänä, kaada lämmin risotto irtopohjaiseen jäädykevuokaan tai annosvuokiin.

Ainekset 8-10 annosta, kumottava 6 dl:n vuokaan annosta

4
dl
kookosmaitoa
2
dl
vettä
100
g
valkosuklaata
1
dl
kermaa
1
dl
kookoshiutaleita
1
tl
vaniljasokeria
tl
suolaa
dl
sokeria
1
tl
pomeranssinkuorijauhetta
Lisäksi:
karpaloita, viinirypäleitä, vaahtokarkkeja
Kastike:
marjasosetta, -kastiketta tai survosta (mahd. liköörillä maustettua)

Ohje

  1. Kiehauta kookosmaito ja vesi pinnoitetussa kattilassa koko ajan sekoittaen. Lisää riisi ja anna kiehua 10 min, kunnes neste on lähes imeytynyt riisiin. Lisää valkosuklaapalat, kerma ja kookoshiutaleet. Jatka hauduttamista miedolla lämmöllä n. 5 min. Mausta. Risoton tulee olla kosteaa.

  2. Risotto sopii herkutteluun heti lämpimänä hedelmien, marjojen tai marjakastikkeen kanssa, jolloin valkosuklaan maku on parhaimmillaan. Siitä voi myös tehdä myöhemmin tarjoiltavaa kylmää jälkiruokaa muotteihin hyydyttämällä.

  3. Jos tarjoat jälkiruoan kylmänä, kaada lämmin risotto irtopohjaiseen jäädykevuokaan tai annosvuoksiin. Annoksesta tulee 6 dl hyydytettävää risottoa. Vuoraa tarvittaessa vuoat kelmulla, mikäli et pysty painamaan hyytyneitä jälkiruokia muuten vuoista ulos.

  4. Koristele risotto karpaloilla, viinirypäleillä ja vaahtokarkeilla. Kastikkeeksi sopii marjasose, -kastike tai -survos, jonka voit halutessasi maustaa liköörillä.

VINKKI: Voit käyttää myös tavallista maitoa ja jättää kookoshiutaleet pois, mikäli et pidä kookoksen mausta. Kokeile myös Basmati Riisiä tai Villiriisiseosta.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.