Herkulliseen leipään tarvitaan yksinkertaisimmillaan vain vettä, jauhoja, hiivaa ja suolaa.

Vaivaamista ei tarvita, siitä nimitys no knead. Taikina syntyy nopeasti sekoittamalla.

Vehnää sisältävien leivonnaisten sitko syntyy perinteisesti vaivaamalla, mutta myös sopivan löysässä vesiympäristössä.

Ainekset 1 kpl annosta

Taikina:
dl
vettä
15
g
tuorehiivaa (⅓ pkt)
tl
(mineraali)suolaa

Ohje

  1. Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi, liuota joukkoon hiiva. Sekoita mukaan 2½ dl vehnäjauhoja, saat löysän juurivellin, älä vaivaa. Jätä velli kuplimaan liinalla peitettynä 1 tunniksi. (Juuren voi sekoittaa vaihtoehtoisesti kylmään nesteeseen illalla, laittaa jääkaappiin ja jatkaa siitä aamulla.)

  2. Sekoita kuplivaan juureen suola ja 2½ dl hiivaleipäjauhoja. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Anna kohota 1 tunnin ajan liinalla peitettyinä. Lämmitä uuni 250 asteeseen.

  3. Sumuta leipä vedellä ja paista uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 10 minuuttia. Laske lämpötilaa 200 asteeseen ja jatka paistamista noin 15 minuuttia niin, että leivän pintaan alkaa syntyä vähän paistoväriä.

  4. Anna leivän jäähtyä ennen viipalointia. Nauti tuoreena.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.